Tuloksia haulle "OVTES"
Kunta-alalla tulee voimaan toinen koko maata koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta ilmoittivat neuvottelujärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelukunta Juko ja Julkisen alan unioni Jau.
14.03.2022 UutinenKunta-alan lukkiutuneen sopimustilanteen ratkominen alkoi 7.3. valtakunnansovittelijan johdolla JUKOn jätettyä varoituksen Jyväskylän ja Kuopion kaupunkeja koskevasta kaksipäiväisestä lakosta. Jo toinen lakkovaroitus jätettiin 11.3., ja tämä lakko koskisi Kuopion ja Tampereen kaupunkeja.
14.03.2022 UutinenOAJ ja neuvottelujärjestö JUKO antavat jo toisen lakkovaroituksen. Lakkovaroitus koskee Tampereen ja Kuopion kaupunkeja. Lakon piirissä olisi 4 000 OAJ:n jäsentä.
11.03.2022 UutinenOAJ:n hallitus kutsui valtuuston ylimääräiseen kokoukseen torstaina 10.3. Kokouksessaan valtuusto päätti valtuuttaa hallituksen päättämään tarvittavista järjestöllisistä toimenpiteistä kaikkien avoinna olevien sopimusalojen osalta kevään neuvottelukierroksen ajaksi.
10.03.2022 UutinenOAJ ja neuvottelujärjestö JUKO ovat antaneet lakkovaroituksen, joka koskee Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkeja. Lakon piirissä olisi yli 2 200 OAJ:n jäsentä.
07.03.2022 UutinenOAJ ja neuvottelujärjestö Juko ovat mukana laajassa kunta-alan lakossa, jonka ensi vaiheessa koskee Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkeja. Jukon ammattiliittojen työntekijät ovat lakossa 23.–24. maaliskuuta, ellei sopimusratkaisua sitä ennen synny.
07.03.2022 TiedoteKunta-alan työ- ja virkaehtosopimusten voimassaolo päättyi viime viikolla, eikä kuntapöydässä päästy neuvottelutulokseen, vaan neuvottelut päättyivät tuloksettomina. Myös Avainotes- ja Avaintes-neuvottelut ovat keskeytyneet. Valtion sopimus syntyi sen sijaan määräajassa.
07.03.2022 UutinenOlemme koonneet tälle sivulle kysymyksiä ja vastauksia ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta. Sivua päivitetään sopimusneuvottelujen aikana.
02.03.2022 SisältösivuKunnan, valtion ja Avaintan sopimusneuvotteluissa ei ole ainakaan vielä päästy ratkaisuun. Neuvottelut jatkuvat kuitenkin vielä tänään maanantaina kaikilla noilla sopimusalueilla. Sivistan sopimukset ovat voimassa vielä maaliskuun ja yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus päättyy huhtikuun lopussa.
28.02.2022 UutinenOAJ:n jäseniä koskevat sopimisneuvottelut ovat käynnissä. Tule kuulemaan järjestövalmiusasioista verkkotapahtumaan.
17.02.2022 Tapahtuma