Tuloksia haulle "Työhyvinvointi"
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on hyvin huolissaan opettajien sekä koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten esihenkilöiden työssä jaksamisesta.
09.09.2021 TiedoteMediastakin tuttu kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio kutsuu sinut luennolleen hyvinvoinnin, jaksamisen ja toivon äärelle.
02.09.2021 UutinenKuntien ja kaupunkien työpaikoilla käydään tänä syksynä työsuojeluvaalit. On tärkeää, että OAJ:n jäsenet pääsevät vaikuttamaan koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten työhyvinvointiin. Vain toinen opetusalan ammattilainen tuntee opettajien työn. Asetu siis ehdolle ja muista äänestää!
01.09.2021 UutinenPerehdyttäminen on työnantajan lakisääteistä toimintaa. Mentoroinnin tarkoitus on tukea nuorta opettajaa työuransa alussa. Sen mahdollistaminen osoittaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.
31.08.2021 BlogiOAJ jakaa tänä syksynä tukea työhyvinvointirahastostaan lähes miljoona euroa. Summa jakautuu 35 kohteen kesken. Tukea myönnettiin OAJ:n yhdistysten ja jäsenten muodostamien yhteisöjen hankkeisiin, jotka edistävät opettajien, alan esihenkilöiden ja työyhteisöjen työhyvinvointia.
30.08.2021 TiedoteKuntien tärkein voimavara on osaavat ja hyvinvoivat työntekijät. Työhyvinvointi on johtamisen kivijalka ja se on saatava strategian kautta konkreettiseksi toiminnaksi.
25.08.2021 BlogiKoronavirus on tuonut sisäilmastoasiat entistä ajankohtaisimmiksi. Ongelmien selvittämiseksi ja terveiden työtilojen takaamiseksi avainasemassa on yhteistyö ja työterveyden laaja-alainen tuki.
11.08.2021 BlogiOpettajat ovat OAJ:n kyselyn mukaan selvinneet korona-ajasta pääosin hyvin. Poikkeusolojen aiheuttama kuormitus on saanut kuitenkin joka kolmannen opettajan harkitsemaan alan vaihtoa.
04.08.2021 UutinenKoulutus ratkaisee – siinä tiivistettynä Euroopan opettajajärjestöjen resepti niin koronapandemian haavojen korjaamiseen kuin ilmastonmuutoksen torjuntaan. Opettajajärjestöjen täytyy huolehtia, että päättäjät investoivat koulutukseen ja työhyvinvointiin, jotta opettajilla on mahdollisuus onnistua työssään.
13.07.2021 Uutinen