Tuloksia haulle "Esiopetus"
Maailman opettajien päivänä on hyvä pysähtyä huomaamaan opettajien tekemän työn arvo. Ilman opettajia me emme yksilöinä emmekä yhteiskuntana olisi tässä, Olli Luukkainen kirjoittaa.
05.10.2021 BlogiRuotsissa yli 30 000 pätevää opettajaa on vaihtanut alaa. Vasta vuosien vaikuttamistyö sai päättäjät reagoimaan opettajapulaan. Ruotsin suurimman opettajajärjestön puheenjohtaja kehottaa Suomen päättäjiä kuuntelemaan opettajia ja löytämään keinot, joilla heidät saadaan pidettyä opettajat alalla.
30.09.2021 UutinenVarhaiskasvatuksen opetusalan siirto Opetusalan virka- ja työehtosopimukseen, ilmoitusvelvollisuus ja muut tuoreet varhaiskasvatuksen kuulumiset tiiviissä paketissa.
16.09.2021 JulkaisuOpettajat ovat OAJ:n kyselyn mukaan selvinneet korona-ajasta pääosin hyvin. Poikkeusolojen aiheuttama kuormitus on saanut kuitenkin joka kolmannen opettajan harkitsemaan alan vaihtoa.
04.08.2021 UutinenTervetuloa seuraamaan OAJ:n lukuvuoden avausinfon livestriimausta keskiviikkona 4.8. klo 9. Tilaisuudessa puhuvat OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sekä FSL:n puheenjohtaja Inger Damlin.
03.08.2021 UutinenPerusopetuksesta tuttua lapsen saaman tuen epämääräisyyttä esitetään nyt kopioitavaksi varhaiskasvatuslakiin. Parhaillaan lausunnolla olevassa lakiluonnoksessa varhaiskasvatukseen esitetään kolmiportaista tukea, mikä on hyvä asia. Kolmiportaisen tuen määrittely on sen sijaan pettymys.
11.06.2021 TiedoteOAJ:n mielestä varhaiskasvatuksen tekeillä olevaan lainsäädäntöön ei pidä hyväksyä niitä virheitä, joita perusopetuksen tuen lainsäädännössä on tällä hetkellä.
11.06.2021 LausuntoTasavallan presidentti kiittää videotervehdyksessä jokaista opettajaa ja oppijaa siitä, että oppiminen on jatkunut myös koronan aikana.
05.06.2021 UutinenOnneksi hallituksella riitti kanttia pitää kiinni yhdestä hallitusohjelmansa tärkeimmistä hallitusohjelmansa kirjauksista: koulutuksen vahvistamisesta. Panostukset koulutukseen ovat panostuksia elämän laatuun, osaamiseen, osallisuuteen, työllisyyteen ja talouteen. Ne ovat panostuksia tulevaisuuteen, Olli Luukkainen kirjoittaa.
30.04.2021 BlogiOpettajien työ lasten, nuorten ja aikuisten parissa luo koko yhteiskunnalle vakautta, sivistystä ja hyvinvointia. Työ luo uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja antaa ratkaisun avaimia myös kriisien keskellä, onpa kyse koronasta tai ilmastonmuutoksesta. Nyt käynnistyy suuri kampanja, jolla haluamme muistuttaa kaikkia suomalaisia ammatin merkityksestä, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoittaa.
26.03.2021 Blogi