Tuloksia haulle "Esiopetus"
Oppimisen tuen ketjusta pitää saada yhtenäinen ja vahva ja sen pitää ulottua kolmiportaisena varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, vaatii OAJ. Järjestö on laatinut oman mallinsa oppimisen tuen ja siihen kuuluvan erityisopetuksen ongelmien korjaamiseksi.
27.05.2020 TiedoteOAJ selvittää, miten korona-ajan opetusjärjestelyt ovat toimineet varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo kannustaa vastaamaan kyselyihin. Se on helppo tapa auttaa parantamaan toimimattomia käytäntöjä ja levittämään hyviä.
25.05.2020 UutinenKoulujen ja päiväkotien pitää olla turvallisia paikkoja lapsille ja henkilöstölle. Viranomaisten valtakunnalliset ohjeet jättävät valitettavasti turvallisuuden näkökulmasta paljon toivomisen varaa. Vastuu turvallisuudesta on varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäjällä. Työsuojeluvaltuutetut ovat avainroolissa varmistamassa, että työnantajat kantavat vastuunsa turvallisuuden takaamisesta. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtinen ja johtava lakimies Erkki Mustonen listaavat 9 asiaa, jotka jokaisen työnantajan pitää varmistaa.
08.05.2020 NäkemysKoko maailmaa runteleva korona-pandemia on mullistanut meidän kaikkien elämän. Huoli terveydestä ja tulevaisuuden näkymien epäselvyys luovat epävarmuutta ja myös pelkoa. Toisaalta syntyy myös tuttua henkeä, että tästä selvitään ja tämä hoidetaan.
08.05.2020 BlogiKorona on ajanut ison osan suomalaisista tekemään töitä kotoa käsin. Varhaiskasvatuksessa lähiopetus on jatkunut, eikä suojavarusteista ole tietoakaan. Opettajilla ja päiväkodin johtajilla onkin hätää omasta ja läheisten terveydestä sekä lomautuksista, kertoo lomalle joutunut varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sanna Tilli.
27.04.2020 UutinenMiten opetus poikkeusoloissa ja etänä on sujunut? Mikä on toiminut, mikä on tökkinyt? OAJ kerää huhtikuun puoliväliin auki olevalla kyselyllä opettajien kokemuksia poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä. Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin.
02.04.2020 UutinenOpettajien ja opetusalan johdon työpanos on merkittävä Suomen selviämisen kannalta nyt vallitsevissa poikkeusoloissa, OAJ muistuttaa eduskunnan sivistysvaliokunnalle antamassaan lausunnossa. Poikkeusolojen jälkeen on varmistettava, että osaamisvaje paikataan.
18.03.2020 LausuntoUseilla koulutusasteilla siirrytään koronaviruksen vuoksi etäopetukseen. Varhaiskasvatuksessa toiminta jatkuu, ja varhaiskasvatuksen opettajat kannattelevat työllään koko yhteiskuntaa. Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot ovat herättäneet OAJ:n jäsenissä huolta ja kysymyksiä. OAJ vastaa jäsenten kysymyksiin.
17.03.2020 UutinenOpetus- ja kulttuuriministeriö jakaa hakemusten perusteella yli 70 miljoonaa euroa koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseen. Perusopetuksen ja esiopetuksen lisäksi rahaa on ensimmäistä kertaa jaossa myös varhaiskasvatukseen. OAJ kannustaa opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjiä hakemaan.
09.03.2020 UutinenOpetusministeri muistuttaa, että jos lomauttajakunnat eivät hoida tehtäviään, niiltä voidaan periä takaisin perusteetta maksettuja valtionosuuksia. OAJ:n mielestä säästöjä hakevien kuntapäättäjien kannattaakin jättää keinovalikoimasta opetustoimen ja opiskeluhuollon lomautukset. Ne eivät tuo säästöjä eikä niitä käytännössä voi toteuttaa rikkomatta lakia.
06.03.2020 Uutinen