• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Vapaa sivistystyö"

OAJ:n kysely: Yksittäisillä oppijoilla vaikeuksia, opetus sujuu etänä pääosin hyvin

Opettajat ovat kyenneet pääosin tavoittamaan oppijansa myös poikkeusjärjestelyjen aikana. He kertovat käyttävänsä runsaasti aikaa yksittäisten oppijoiden tavoittamiseen henkilökohtaisin viestein ja puheluin. Kuitenkin noin 70 prosenttia peruskoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten opettajista kertoo, että yksittäisiä oppijoita jää tavoittamattomiin tai ainakin heidän tavoittamisensa on epäsäännöllistä.

23.04.2020 Tiedote
Opettaja, kerro kokemuksistasi poikkeusoloissa – ”jokainen vastaus on arvokas”

Miten opetus poikkeusoloissa ja etänä on sujunut? Mikä on toiminut, mikä on tökkinyt? OAJ kerää huhtikuun puoliväliin auki olevalla kyselyllä opettajien kokemuksia poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä. Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin.

02.04.2020 Uutinen
Maanantaina lisätietoa kevään opetusjärjestelyistä – Luukkaiselta idea yksinäisyyden vähentämiseen

Vaikka Suomi on poikkeusoloissa, opetusta jatketaan lukuvuoden loppuun. Miten? Siitä valtioneuvosto päättää maanantaina. Moni joutuu poikkeusoloissa viettämään kuukausia yksin kotonaan. Taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön etäopetukseen satsaaminen voisi helpottaa tilannetta, Olli Luukkainen ehdottaa.

26.03.2020 Uutinen
”Sopivin askelin ja taitojen mukaan” – Opetushallitukselta ohjeita korvaavan opetuksen järjestämiseksi

Opetushallitus julkaisi tiistaina 11-kohtaisen ohjeistuksen korvaavan opetuksen järjestämisestä kouluissa ja oppilaitoksissa alkaneissa poikkeusoloissa. OAJ:n kehittämispäällikön Jaakko Salon mukaan opettajien on huolehdittava myös omasta jaksamisestaan suurponnistuksessa.

17.03.2020 Uutinen
Aikuiskoulutus ja vapaa sivistystyö

Aikuiskoulutusta annetaan kaikilla koulutusasteilla perusopetuksesta korkeakouluopetukseen saakka. Vapaa sivistystyö on merkittävä osa aikuiskoulutusta.

20.02.2020 Sisältösivu
Blogi: Jokainen työyhteisö voisi oppia Huuhkajista ja Leijonista

Mikä yhdistää Leijonien maailmanmestaruutta keväältä 2019 ja Huuhkajien saavuttamaa em-kisapaikkaa? Joukkuepeli. Menestys rakentui yhdessä tekemisen varaan. Joukkueiden menestyksestä voitaisiin ottaa oppia myös työelämässä, kirjoittavat OAJ:n työhyvinvointityöryhmän jäsenet.

20.02.2020 Blogi
Koulutusselonteosta halutaan rohkea ja konkreettinen – lisää rahaa laadun varmistamiseksi

Kesään mennessä valmistuvasta koulutusselonteosta halutaan välinettä katsoa koulutuksen kehittämistä kokonaisuutena ja pitkäjänteisesti. Educa-paneelissa toivottiin hartaasti, että selonteon linjaukset eivät jää vain paperille, vaan ne todella pääsevät suuntaamaan koulutuksen kehittämistä käytännössä.

25.01.2020 Uutinen
Ohjaus on jatkuvan oppimisen tukipilari

Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys jatkuvan oppimisen merkityksestä yhteiskunnallemme. Rinteen hallitus uudistaa jatkuvaa oppimista sekä parlamentaarisesti että kolmikantaisesti. Uudistus on tervetullut, mutta sitä ei voi toteuttaa ilman resursseja ja kattavien ohjauspalvelujen kehittämistä, kirjoittaa erityisasiantuntija Tuovi Manninen blogissaan.

27.11.2019 Blogi
Vapaa sivistystyö tuottaa hyvinvointia ja luo kunnille säästöjä

Vapaan sivistystyön palvelut ovat elinikäisen oppimisen aarreaitta, jotka tuottavat kansalaisille hyvinvointia ja iloa. Näin on jatkossakin, kunhan kunnat satsaavat henkilöstön sitoutumiseen ja turvaavat näin laadukkaan opetuksen tulevaisuuden.

04.09.2019 Blogi
Runsas yleisö innostui – Pop up -koulu näytti, millainen koulu on nykyään

Porin lyseon kortteliin organisoidun pop up -koulun lähes parituhatpäinen yleisö innostui tuoreista koulukokemuksista. Myös opettajat olivat tyytyväisiä yleisön ja päättäjien ilmiselvään kiinnostukseen. Poriin pystytettiin yhden päivän ajaksi tilat nykykoulun ja opettajan työn esittelylle aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja vapaaseen sivistystyöhön asti. Opettajien pedagogisten järjestöjen kokoamia oppimispisteitä oli noin 30.

17.07.2019 Uutinen