• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Vapaa sivistystyö"

OAJ antaa budjettilausunnossaan risuja ja ruusuja – Lukioiden rahoitustilanne huolestuttaa

OAJ ottaa vuoden 2021 talousarviolausunnossaan kantaa hallituksen ensi vuoden budjettisuunnitelmiin. Budjetin kipupiste löytyy lukioiden tilanteesta. Vaikka valtio on lisännyt lukioiden rahoitusta, se on edelleen kaukana 10 vuoden takaisista olosuhteista. Lisäksi lukioiden rahoitusta leikataan edelleen, vaikka tehtävät lisääntyvät. Kiitosta OAJ antaa ammatillisen koulutuksen saamista 150 miljoonan EU-rahoista sekä varhaiskasvatuksen myönteisestä kehityksestä.

14.10.2020 Uutinen
OAJ  vaatii 2 miljardin euron palauttamista koulutukseen ja kuntien määrän karsimista

OAJ vaatii, että helmikuussa eduskunnalle annettavassa koulutuspoliittisessa selonteossa eduskuntapuolueet sitoutuvat nostamaan kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen rahoitusta vähintään 2 miljardilla eurolla sekä kuntien määrän karsimista noin sataan.

03.10.2020 Uutinen
OAJ:n jäsenkyselyt auttoivat koronatukipaketin saamisessa – “Jokainen vastaus on arvokas”

OAJ on koronaepidemian ajan seurannut opetustyön sujumista ja jäsentensä jaksamista jäsenkyselyillä. Vastaukset antavat arvokasta tukea OAJ:n vaikuttamistyöhön. Kyselyllä oli merkitystä muun muassa siinä, että hallitukselta saatiin tukipaketti poikkeusoloista johtuvien vaikutusten tasaamiseen koulutuksessa. Tänä syksynä OAJ selvittää kyselyillä vielä muun muassa ammatillisten opettajien ja korkeakouluissa työskentelevien näkemyksiä.

08.09.2020 Uutinen
Ammatillisten opettajien uusi puheenjohtaja Helena Kahl: ”Ammatillisuus on vahvuutemme”

OAJ:n ammatillisten opettajien uunituore puheenjohtaja haluaa yhtenäistää ammatillisten opettajien ay-rintamaa ja tehdä koko OAJ:n päätöksenteosta entistä avoimempaa.

21.08.2020 Uutinen
Tarkista työsopimuksesi ja vältä ongelmat työttömyysturvan kanssa – OAJ:n vinkit tuntiopettajille

Taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön tuntiopettajien työsopimuksissa on ollut epätarkkuuksia, joista on aiheutunut ongelmia työttömyysturvan kanssa. Näissä oppilaitoksissa työskentelevien opettajien kannattaa katsoa sopimuksensa kuntoon luottamusmiehen kanssa, jotta heidän oikeutensa työttömyysturvaan ei vaarannu. Artikkelissa mukana OAJ:n lakimiehen ohjeet.

20.05.2020 Uutinen
AVAINTAn sopimusaloilla pyritään ratkaisuun tämän viikon kuluessa

Avaintyönantajien ja työtekijäjärjestöjen odotetaan saavuttavan huomenna neuvotteluratkaisun. Ratkaisu koskisi työehtosopimuksen palkankorotuksia ja sopimuskauden pituuksia AVAINTAn sopimusalalla.

14.05.2020 Uutinen
OAJ:n kysely: Yksittäisillä oppijoilla vaikeuksia, opetus sujuu etänä pääosin hyvin

Opettajat ovat kyenneet pääosin tavoittamaan oppijansa myös poikkeusjärjestelyjen aikana. He kertovat käyttävänsä runsaasti aikaa yksittäisten oppijoiden tavoittamiseen henkilökohtaisin viestein ja puheluin. Kuitenkin noin 70 prosenttia peruskoulun, lukion ja ammatillisten oppilaitosten opettajista kertoo, että yksittäisiä oppijoita jää tavoittamattomiin tai ainakin heidän tavoittamisensa on epäsäännöllistä.

23.04.2020 Tiedote
Opettaja, kerro kokemuksistasi poikkeusoloissa – ”jokainen vastaus on arvokas”

Miten opetus poikkeusoloissa ja etänä on sujunut? Mikä on toiminut, mikä on tökkinyt? OAJ kerää huhtikuun puoliväliin auki olevalla kyselyllä opettajien kokemuksia poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä. Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin.

02.04.2020 Uutinen
Maanantaina lisätietoa kevään opetusjärjestelyistä – Luukkaiselta idea yksinäisyyden vähentämiseen

Vaikka Suomi on poikkeusoloissa, opetusta jatketaan lukuvuoden loppuun. Miten? Siitä valtioneuvosto päättää maanantaina. Moni joutuu poikkeusoloissa viettämään kuukausia yksin kotonaan. Taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön etäopetukseen satsaaminen voisi helpottaa tilannetta, Olli Luukkainen ehdottaa.

26.03.2020 Uutinen
”Sopivin askelin ja taitojen mukaan” – Opetushallitukselta ohjeita korvaavan opetuksen järjestämiseksi

Opetushallitus julkaisi tiistaina 11-kohtaisen ohjeistuksen korvaavan opetuksen järjestämisestä kouluissa ja oppilaitoksissa alkaneissa poikkeusoloissa. OAJ:n kehittämispäällikön Jaakko Salon mukaan opettajien on huolehdittava myös omasta jaksamisestaan suurponnistuksessa.

17.03.2020 Uutinen