• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "OAJ on the road"

OAJ:n Olli Luukkainen vaatii päättäjiltä ja vanhemmilta tukea opettajan työhön

Kuluva syksy on OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä osoittanut entistä selvemmin sen, kuinka iso ristiriita koulutusta ylistävien juhlapuheiden ja opetusalan työn kuormittavan arjen välillä vallitsee.

08.10.2021 Uutinen
OAJ:n Luukkainen vaatii lukiokoulutuksen rahoitusvajeen kuromista umpeen

Lukiokoulutuksen rahoituksen jo pitkään jatkunut alimittaisuus on tehnyt lukion opetushenkilöstön työstä kohtuutonta selviytymiskamppailua lukuvuodesta toiseen. Lukioiden rahoitus on nostettava vastaamaan todellisia kustannuksia ja rahoituslaissa oleva leikkuri on poistettava, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii.

07.10.2021 Uutinen
Kuntatalous ei voi sanella lasten oikeutta koulutukseen

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen on tyytyväinen hallituksen kuntataloutta tukeviin budjettipäätöksiin. Marinin hallitus ilmoitti eilen, että se paikkaa koronan kolhimaa kuntataloutta 1,45 miljardilla eurolla.

17.09.2020 Tiedote
Kuntapäättäjiltä vastuutonta korona-aikana: Opettajien lomautukset vaikeuttavat opiskelua 19 kunnassa

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen paheksuu 19 kuntaa, jotka lomauttavat tänä syksynä opettajia. Opiskelun ja tuen saannin vaikeuttaminen on Luukkaisen mielestä kuntapäättäjiltä vastuuton teko, kun tavoitteelliseen opiskeluun palaamisen pitäisi olla yhteinen kansallinen tavoite.

08.09.2020 Tiedote
Rivijäsenten ja paikallisten toimijoiden tapaaminen on tärkeää

OAJ:n toimistolta Pasilasta käydään paljon tilaisuuksissa eri puolilla Suomea tapaamassa jäseniä. Jatkossa on yhä tärkeämpää löytää myös uusia keinoja, joilla jäsenet pääsevät osallistumaan OAJ:n toimintaan ja järjestön kehittämiseen. Jäsenten kannattaa aktiivisesti olla yhteydessä myös edustajiensa kanssa – he tekevät OAJ:ssä päätökset.

21.10.2019 Blogi
Kansanedustajat hehkuttivat opettajia – ”Maailman tärkeimpiä ammatteja”

Maailman opettajien päivän hengessä OAJ vei pop up -koulun eduskuntaan. OAJ:n tilaisuuteen osallistuneet kansanedustajat pitivät opettajia ratkaisevan tärkeinä suomalaiselle yhteiskunnalle ja sen tulevaisuudelle.

04.10.2019 Uutinen
OAJ toi nykykoulun eduskuntaan – jäseniltä terveiset suoraan päättäjille

Opettajan ammatti on Suomen tulevaisuuden kannalta yksi tärkeimmistä ja sen vetovoimasta on pidettävä kiinni. Tästä oltiin samaa mieltä eduskunnassa Maailman opettajien päivän aattona perjantaina 4.10, kun OAJ toi kansanedustajille terveisiä jäseniltään.

04.10.2019 Uutinen
Kohtaaminen On the Roadilla

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ja turkulainen perusopetuksen opettajien luottamusmies Linda Tammelin kohtasivat toisensa On the Road -kiertueen opettajien illan edellä.

17.09.2019 Uutinen
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen: Koulutuslupaukset lunastettava

Koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen korjausliikkeet on käynnistettävä viipymättä, vaatii Olli Luukkainen OAJ on the Road -kiertueella.

02.09.2019 Tiedote
On the Road käynnistyi Kajaanista: OAJ:n kiertue nostaa esiin työhyvinvoinnin kulmakivet

Opetusalan Ammattijärjestö kiertää tänä syksynä maata työhyvinvoinnin merkeissä. OAJ on the Road -kiertue käynnistyy 28.8. Kajaanista, josta reitti vie edelleen 2.9. Mikkeliin, 5.9. Sodankylään, 12.9. Turkuun ja 18.9. Kauhajoelle ja 25.9. Espooseen. Kierros päättyy OAJ:n järjestämään kansanedustajatapaamiseen.

28.08.2019 Uutinen