Tuloksia haulle "Kotoutumiskoulutus"
Kotouttamisesta puhutaan yleensä siten, että maahanmuuttajat pitäisi kotouttaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Puhutaan ”maassa maan tavalla”- olemisesta. Mitä ”maan tavalla” tarkoitetaan?
09.04.2019 BlogiHallitus saavutti monta koulutuspoliittista tavoitettaan, mutta tulevalla hallituksella on tekemistä esimerkiksi jatkuvan oppimisen ja koulupolun alun kehittämisessä. Hankelähtöisen kehittämisen kritiikki on kuultu, kertoo opettajille Akatavatalossa puhunut opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.
05.04.2019 UutinenOpetuksen määrään, jatkuvan oppimisen rahoitukseen ja kotoutumiskoulutukseen halutaan ratkaisuja seuraavalla hallituskaudella. Puolueet suhtautuivat myönteisesti OAJ:n esittämään vaatimukseen valtakunnallisesti määriteltävästä opetustuntimäärästä, jonka yhden osaamispisteen saavuttaminen amiksessa edellyttää.
29.03.2019 UutinenMaahanmuuttajataustaisten lasten oppimistulokset ovat kaksi vuotta kantaväestön tuloksia jäljessä. OAJ vaatii tänään julkaistavassa Kotoutumiskompassi 2019:ssä, että maahanmuuttajien kielenopetusta pitää lisätä kaikilla koulutusasteilla.
07.03.2019 TiedoteKoulutuksella pystymme vastaamaan siihen, että sivistys koskee kaikkia Suomessa asuvia ja tänne saapuvia. Meidän on tarjottava koulutusta kaikenikäiselle väestölle. Osaavat opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen haluavat tehdä töitä edistääkseen jokaisen maassa olevan opiskelua ja työntekoa. OAJ näkee kansainvälisyyden, kulttuurien ja ihmisten moninaisuuden mahdollisuudeksi. Vaikka kotoutumisen edistämiseksi on jo tehty paljon, tehtävää on yhä jäljellä. OAJ painottaa, että koulutus on parasta kotoutumista.
07.03.2019 JulkaisuOpetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä esittää kymmeniä uusia toimenpiteitä maahanmuuttajien koulutuksen ja työllistymisen parantamiseksi. Työryhmä haluaa parannuksia maahanmuuttajalasten varhaiskasvatuksen laatuun ja määrään sekä esimerkiksi perusopetuksen valmistavan opetuksen kirjaamista kuntien lakisääteiseksi tehtäväksi.
16.01.2019 UutinenOAJ esittää, että tutkintoon johtamaton työvoimakoulutus ja kotoutumiskoulutus siirretään työ- ja elinkeinoministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulle.
07.12.2018 NäkemysOECD:n mukaan Suomen kotoutumiskoulutuksessa on ongelmia erityisesti kielikoulutuksen osalta. OAJ:n asiantuntijan Päivi Lyhykäisen mukaan koulutuksen laatu olisi kotoutumisen paras tae.
06.09.2018 UutinenElinkeinoelämäkin hyötyy koulutuksen tasa-arvosta. Tasa-arvon viestikapulan ensimmäisenä yrityksenä saanut Securitas kouluttaa maahanmuuttajataustaisia vartijoita ja saa siten kielitaitoista ja motivoitunutta työvoimaa.
28.06.2018 UutinenMaakuntauudistuksen yhteydessä tehtävässä kasvupalvelu-uudistuksessa kilpailutuksille avautuu 300 miljoonan euron arvoinen markkina. Työvoima- ja kotoutumiskoulutuksia järjestävien julkisten toimijoiden on joko perustettava yhtiöitä tai jättäydyttävä kisasta.
18.06.2018 Uutinen