Tuloksia haulle "Budjetti"
Kun on kyse Suomen tulevaisuudesta, koulutus ratkaisee. Ilman rahaa se ei kuitenkaan onnistu. Tällä viikolla budjetista päättävät kansanedustajat ovat jättämässä monta tärkeää rahoituspäätöstä seuraavalle hallitukselle.
17.12.2018 BlogiKT Kuntatyönantajat ja palkansaajia edustavat pääsopijajärjestöt ovat ottaneet kantaa tulevaan hallitusohjelmaan. Järjestöjen tavoitteena on vakaa ja ennustettava kunta- ja maakuntatalous.
12.12.2018 UutinenAmmatillisen koulutuksen reformi on ollut kuluvan hallituskauden suurin koulutusuudistus. Opettajien, koulutuksen järjestäjien ja opiskelijajärjestöjen mukaan seuraavan hallituksen on korjattava ammatillisen koulutuksen rahoitusta, jotta amiksen tulevaisuuden uusi suunta pitää.
14.11.2018 UutinenOpetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja Tieteentekijöiden liiton, näkemyksen mukaan korkeakouluille ehdotetut uudet rahoitusmallit eivät täytä tavoitetta tuottaa riittävää vakautta yksittäisen korkeakoulun rahoituksen kehittymiseen. Visiotyöskentelyssä ei ole riittävästi käytetty hyväksi tilaisuutta uudistaa rahoitusjärjestelmää niin, että siitä tulisi yksinkertaisempi ja vakaampi. Ehdotetuissa malleissa on jopa päinvastaisia elementtejä.
24.10.2018 LausuntoOAJ vaatii lausunnossaan, että ammatillisen koulutuksen rahoitus nostetaan leikkauksia edeltävälle tasolle ja että indeksijäädytys perutaan. OAJ pitää myös tärkeänä, että hankerahoitus kootaan isommiksi kokonaisuuksiksi.
10.10.2018 LausuntoOAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kiittää hallitusta lukiorahoituksen korjaamisesta valtiovarainministeriön esityksestä sekä tutkimus- ja innovaatiorahoituksen merkittävästä nostosta.
29.08.2018 TiedoteHallitus päättää tänään ja huomenna ensi vuoden menoista. Jo ennestään alimittainen lukiorahoitus uhkaa leikkaantua 2,7 prosenttia aiempien päätösten takia. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii lukiorahoituksen korjaamista.
28.08.2018 TiedoteOsaajapulan taittaminen, työllisyyden parantaminen ja jatkuvan oppimisen edistäminen ovat mittavia tavoitteita, joiden toteuttamiseksi Sipilän hallituksen on välttämätöntä osoittaa lisärahoitusta elokuun budjettiriihessä.
21.08.2018 TiedoteOlli Luukkainen vaati OAJ:n valtuuston avajaispuheessaan, että kahdeksan vuotta kestänyt koulutusleikkauksien ”musta aika” jää viimein historiaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
16.05.2018 Uutinen