Tuloksia haulle "Teemme hyvää"
OAJ on yhdistystensä ja jäsentensä kanssa kerännyt jo ennätyssumman Nenäpäivä-pottiin. Hyväntekeväisyystempaus huipentuu perjantaina 12. marraskuuta. Silloin opettajat ja heidän merkityksensä ovat laajasti esillä Ylen kanavilla, niin televisiossa kuin radiossa.
11.11.2021 UutinenKorona on koetellut monia meistä Suomessakin. Mutta kun verrataan tilannetta moniin muihin maihin, huomataan, että meillä on itse asiassa koronan keskelläkin monta syytä olla kiitollisia. Ammennetaan kiitollisuuden aiheistamme Nenäpäivänä ja tehdään hyvää maailman lapsille, kannustavat Jenni Arnkil ja Kaj Raiskio.
12.10.2021 BlogiOAJ on jo neljättä kertaa Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina. Korona-aikana avuntarve on kasvanut valtavasti, ja moni lapsi on jäänyt esimerkiksi kokonaan koulutuksen ulkopuolelle. Siksi OAJ haluaa taas tehdä hyvää ja kerätä Nenäpäivässä ennätyspotin maailman lasten hyväksi.
09.09.2021 UutinenErityinen huoli Talibanin noustua valtaan koskee tyttöjä ja naisia, joiden koulutuksen, työnteon ja ihmisoikeuksien pelätään nyt kärsivän 1990-luvun loppupuoliskon valloitusajanjakson tapaan, kirjoittavat blogissaan Jenni Arnkil ja Kaj Raiskio.
17.08.2021 BlogiSuomen kehitysyhteistyön painopisteet ovat kohdillaan, mutta rahoituksen kehitys huolestuttaa, kirjoittavat Jenni Arnkil ja Kaj Raiskio blogissaan.
31.05.2021 BlogiKoronapandemia on osoittanut, että tiettyjä asioita kaipaa vasta sitten, kun ne on menettänyt. Tähän asti olemme kuvitelleet, että tavarat ja ihmiset voivat liikkua vapaasti. Nämä kaikki vapaudet perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin, jotka puolestaan pohjautuvat luottamukselle.
16.04.2021 BlogiJärjestömme OAJ on vahvasti sitoutunut muuttamaan maailmaa piirun verran parempaan suuntaan.
01.03.2021 BlogiKorona-aika on tuottanut epätasa-arvoa sulkemalla kouluja ja asettanut näin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat entistä heikompaan asemaan. OAJ:n solidaarisuustyön kokonaisuudesta vastaava järjestöpäällikkö Jenni Arnkil iloitsee Unicefin ja muiden kansainvälisten järjestöjen eilisistä kannanotoista, joissa vaaditaan opettajille koronarokotetta ensimmäisten joukossa, jotta lasten tulevaisuus voidaan turvata.
16.12.2020 UutinenKansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Sitä edeltää Lapsen oikeuksien teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista.
20.11.2020 BlogiTänä vuonna korona on sotkenut yhtä jos toista. Esimerkiksi OAJ:n alueyhdistysten perinteiset tempaukset jäivät väliin Maailman opettajien päivänä, eikä perinteisiä keräyksiäkään voitu järjestää. Kampanja sujui silti mallikkaasti, koska opettajat keksivät keinot.
13.11.2020 Uutinen