Tuloksia haulle "Teemme hyvää"
OAJ on ollut kolme vuotta Nenäpäivän pääyhteistyökumppani, minkä aikana on kerätty hyväntekeväisyyteen muhkeat 170 000 euroa.
13.11.2020 UutinenOaj:läiset ovat keränneet jo yli 55 000 euroa maailman lapsille torstaihin 12. marraskuuta mennessä. Nenäpäivää vietetään perjantaina 13. marraskuuta.
12.11.2020 UutinenOsaavat opettajamme ovat vaikeina korona-aikoina ponnistelleet valtavasti, jotta opetus on saatu jatkumaan läpi korona-ajan. Maailmalla korona on kuitenkin sulkenut koulut yli 1,5 miljardilta lapselta. Siksi me OAJ:ssä haluamme tänäkin vuonna tehdä hyvää ja auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat, kirjoittavat Jenni Arnkil ja Kaj Raiskio.
12.10.2020 BlogiMiksi OAJ tekee kansainvälistä hyväntekeväisyystyötä? Kaksitoista kysymystä ja vastausta Nenäpäivästä. Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina toimiminen on osa OAJ:n solidaarisuustyötä.
26.08.2020 UutinenOAJ on yksi Akavan 14 jäsenliitosta, jotka ovat tänä kesänä mukana Suomen 4H-liiton Taimiteko-toimintamallissa. Pienetkin teot ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat tärkeitä, toteaa OAJ:n järjestöpäällikkö Jenni Arnkil.
15.06.2020 UutinenAkava ja sen 14 jäsenliittoa ovat mukana Suomen 4H-liiton Taimiteko-toimintamallissa. Akava-metsää istutetaan kesäkuun alussa yhteensä 4,6 hehtaaria Kärsämäelle, Pohjois-Pohjanmaalle Silosaaren vanhalle turvetuotantoalueelle. Tämä tarkoittaa lähes 9 000:ta taimea.
19.05.2020 SisältösivuEteläisen Afrikan Eswatinissa ammattijärjestötoiminta on kiellettyä, opettajien ansiot ovat pienet ja koulutuksen yhteiskunnallinen asema heikko. Paikallisilla opettajilla riittää kuitenkin innostusta ammattijärjestönsä toiminnan kehittämiseen. OAJ käynnisti SASK:n kanssa kehitysyhteistyöhankkeen Eswatinin opettajajärjestön SNAT:n vahvistamiseksi.
08.04.2020 Uutinen”Jos meillä ei ole mahdollisuutta lakkoilla, olemme kerjäläisiä.” Näin Uni Global Unionin entinen pääsihteeri Philip Jennings tiivisti sen, miksi lakko-oikeus on ihan yhtä tärkeä oikeus kuin muutkin työelämään liittyvät ihmisoikeudet. Työelämän oikeudet toteutuvat parhaiten maissa, joissa ay-liike on vahva. Siksi on tärkeää pitää esillä jäsenyyden merkitystä!
07.02.2020 BlogiOpeta, opi, rakenna tulevaisuutta. Siinä on perjantaina 24. tammikuuta vietettävän YK:n kansainvälisen koulutuksen päivän teema. Ja juuri sitä Suomea maailmankartalle nostaneet opettajat tekevät: rakentavat tulevaisuutta. Siksi päättäjien kannattaa nyt tehdä ratkaisuja, jotka auttavat opettajia rakentamaan maamme tulevaisuudesta valoisan. Koulutukseen satsaaminen on sijoitus, joka tuottaa.
23.01.2020 BlogiPorvoolainen Kevätkummun koulu ja Turun ammatti-instituutti veivät voiton OAJ:n ja Planin järjestämässä Koulujen ilmastoteko -haasteessa. Voittajat saavat raadilta kiitosta ilmastotekojen vaikuttavuudesta ja kekseliäisyydestä sekä tekemisen meiningistä.
12.11.2019 Uutinen