Osallistu OAJ:n toimintaan!
Haluatko vaikuttaa oman ammattikuntasi yhteisiin asioihin? Tule mukaan OAJ:n toimintaan.
Yhteisössä on voimaa - Tutustu vastuurooleihin ja tule mukaan!
OAJ:n järjestötoimijana
- vaikutat oman ammattikuntasi yhteisiin asioihin
- edistät ammattisi arvostusta
- luot verkostoja muiden opetus- ja tutkimusalalla toimivien kanssa.
Järjestötoimijoiden työ on siis äärimmäisen arvokasta!
Työtä ei tarvitse tehdä yksin, sillä sinulla on suuri joukko kollegajäseniä tukenasi. Mukaan toimintaan voi lähteä jokainen, joka haluaa vaikuttaa ammattikuntansa asioihin.
Pääset mukaan OAJ:n toimintaan myös osallistumalla valtuustovaaleihin. Valtuutetut käyttävät järjestön ylintä päätösvaltaa, joten vaaleissa on tarjolla paljon vaikutusmahdollisuuksia opetus- ja tutkimusalan edistämiseksi.
Jäsenpaneeli
Jäsenten kokemukset ja mielipiteet ovat meille tärkeitä. Niillä on ratkaiseva merkitys OAJ:n edunvalvonnan ja koko toiminnan kehittämisessä. Haluamme saada jäsentemme äänen entistä kuuluvammaksi, joten perustimme jäsenpaneelin! Panelistit antavat kyselyihin vastaamalla tietoa suoraan opetus-, kasvatus- ja tutkimusalan ytimestä.
Kutsu paneeliin lähetettiin n. 20 000 henkilölle. Kutsutut valittiin satunnaisotoksella huolehtien kuitenkin siitä, että kaikki jäsenryhmät tulivat tasa-arvoisesti huomioiduiksi. Paneeli koostuu 2000 sellaisesta jäsenestä, joilla ei ole ennestään keskeistä järjestö- tai luottamustehtävää.
Miten homma toimii?
Panelisti saa sähköpostiinsa arviolta viisi kyselyä vuodessa. Vastaamalla panelistit tuovat oman, työyhteisönsä ja jäsenryhmänsä äänen kuuluviin. Vastaukset tukevat esimerkiksi OAJ:n vaikuttamistyön ja jäsenpalveluiden kehittämistä. Panelistien avulla voimme antaa myös medialle vahvoja viestejä alan arjesta.
Kerromme panelisteille kyselyiden tuloksista ja siitä, mihin vastauksia on voitu hyödyntää. Kiitokseksi arvomme kannustuspalkintoja, kuten lippuja ja lahjakortteja. Lisäksi aktiivisimmat vastaajat osallistuvat vuosittaisen pääpalkinnon arvontaan!
Toivomme sitoutumista noin kahdeksi vuodeksi. Panelisti voi toimia myös lyhyemmän ajan, jos syynä on esimerkiksi määräaikaisuus tai eläköityminen. Päivitämme paneelin kokoonpanoa vuosittain tarpeen mukaan sekä merkittävämmin vuonna 2027.