Tuloksia haulle "Johtaminen"
Tänään julkistettu Rehtoribarometri 2021 -tutkimus kertoo, että vastuu koulutuksen jatkumisesta pitkittyneen pandemian kriisioloissa on jäänyt pitkälti rehtoreiden harteille, ja kuluneen vuoden aikana heidän uupumuksensa on syventynyt ja kroonistunut. Myös työn imu on romahtanut vuoden takaisesta.
25.11.2021 UutinenJoka neljäs päiväkodin johtaja arvioi työnkuvansa raskaaksi ja alaistensa määrän liian suureksi, ilmenee Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin arvioinnista. Karvin mukaan johtajien työnkuvia tuleekin kehittää niin, että johtamiskokonaisuus on hallittavissa. OAJ on jo pitkään tuonut esiin, että johtajien ylisuuret tehtäväkokonaisuudet vaativat johtajan avuksi apulaisjohtajan, jonka kanssa johtaja voi jakaa työnjohdollisia tehtäviä.
18.11.2021 UutinenKuntien tärkein voimavara on osaavat ja hyvinvoivat työntekijät. Työhyvinvointi on johtamisen kivijalka ja se on saatava strategian kautta konkreettiseksi toiminnaksi.
25.08.2021 BlogiPeräti 85 prosenttia koulujen ja päiväkotien esihenkilöistä piti korona-ajan ja poikkeusolojen aiheuttamaa työkuormaa kohtuuttomana. Tulos käy ennakkotietona ilmi OAJ:n tekemästä nettikyselystä.
16.06.2021 TiedoteSivistystyöntajien (Sivista) työhyvinvointityöryhmä julkaisee kolmiosaisen blogi- ja videosarjan, jonka toinen osa käsittelee työhyvinvointia ja johtamista. Videosarja on toteutettu yhteistyössä Työturvallisuuskeskuksen (TTK) kanssa.
18.05.2021 BlogiKoronakevät on mennyt, myös koronasyksy. Toinen koronakevät on varmasti tulossa. Koronasta tiedetään aivan liian vähän, ja virus jo muuttaa muotoaan, nyt aluksi tehokkaammaksi leviäjäksi. Mitä seuraavaksi?
03.02.2021 BlogiRehtoreiden työtaakka ja alaisten määrä on suuri poikkeusoloista huolimatta. Miten jatkuville palkattomille ylitöille saadaan stoppi, ja tuki työssä jaksamiselle kohdalleen, pohtii blogikirjoituksessaan OAJ:n kehittämispäällikkö Niku Tuomisto.
12.11.2020 BlogiYksityisten päiväkotien johtajat kaipaavat tukea työsuhdeasioihin ja liiketoimintaan. OAJ vaatii työnantajia hoitamaan varhaiskasvatuslaissa säädetyn täydennyskoulutusvelvoitteensa ja huolehtimaan lähijohdon riittävästä osaamisesta.
11.11.2020 UutinenPoikkeusoloissa korostuu rauhallisen, jämäkän ja inhimillisen johtamisen merkitys. Myös armollisuus itseään kohtaan on tärkeää, toteavat Suomen Rehtorien puheenjohtaja Antti Ikonen ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
24.03.2020 UutinenJohtaminen on tärkeä asia jokaisella työpaikalla – päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa ihan siinä missä yritysmaailmassakin. Jokainen opetusalan esimies on paljon vartijana. Siksi myös heidän työhyvinvointiinsa on tärkeää satsata, OAJ:n työhyvinvointityöryhmän varapuheenjohtaja Sirkka Saarikoski kirjoittaa.
30.01.2020 Blogi