• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Avoimuusrekisterin mukaiset lobbaukset

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on lobbauksessaan sitoutunut avoimuuteen. Siksi julkaisemme puolivuosittain avoimuustilinpäätöksen, jossa kerromme, keitä olemme lobanneet ja mistä aiheista.

Suomeen on tulossa avoimuusrekisteri, johon liittyvä laki
astuu voimaan 1.1.2024. Rekisterin tavoite on avata kansalaisille valtion
päätöksentekoon kohdistuvaa vaikuttamista eli lobbausta ja
sen merkittävyyttä.

Jo ennen avoimuusrekisterin käyttöönottoa haluamme avata omaa
vuosittaista vaikuttamistyötämme: keitä poliittisia päättäjiä
eli kansanedustajia, ministereitä ja ministereiden valtiosihteereitä sekä
ministeriöiden johtoa, olemme lobanneet tärkeimmissä ajankohtaisissa
edunvalvontateemoissamme.

Rekisteriin ilmoitettavien henkilöiden lisäksi tapaamme monia muitakin
henkilöitä ja tahoja sekä vaikutamme esimerkiksi erilaisissa työryhmissä,
kuulemisissa, seminaareissa ja tapahtumissa.

eduskunta by Leena Koskela 1170x536px 002.jpg

Syksyllä 2022 poliittiset päättäjien ja virkamiesjohdon käsittelyssä olivat muun muassa seuraavat asiat, joihin OAJ:n päättäjätapaamiset ovat liittyneet.

  • Vuoden 2023 budjetti
  • Varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärien nosto
  • Opettajamitoitus
  • Opettajarekisteri
  • Digitalisaatio
  • Toisen asteen kehittämishanke
  • Opettajan antaman opetuksen määrä
  • Lukion laatustrategia
  • Tki-rahoitus
  • Oppimisen tukeen liittyvät asiat

Pääpaino OAJ:n vaikuttamistyössä on ollut järjestön eduskuntavaalitavoitteiden edistämisessä.

Tavatut avoimuusrekisteriin merkittävät henkilöt syksyllä 2022:


Ministerit

Sanna Marin, pääministeri, sd. (puolueen pj.)
Annika Saarikko, valtiovarainministeri, kesk. (puolueen pj.)
Sirpa Paatero, kuntaministeri, sd.
Maria Ohisalo, ympäristöministeri, vihr. (puolueen pj.)
Petri Honkonen, tiede-ja kulttuuriministeri, kesk.
Li Andersson, opetusministeri, vas. (puolueen pj.)

Ministereiden avustajat

Tuomo Puumala, valtiosihteeri (kesk.), OKM
Dan Koivulaakso, valtiosihteeri (vas.), OKM
Anna Mäkipää, erityisavustaja, vas.
Iiris Niinikoski, erityisavustaja, sd.
Mari-Elina Koivusalo, erityisavustaja, sd.

Kansanedustajat

Markus Lohi, kansanedustaja, kesk.
Hanna-Leena Mattila, kansanedustaja, kesk.
Katri Kulmuni, kansanedustaja, kesk.
Tuomas Kettunen, kansanedustaja, kesk.
Pekka Aittakumpu, kansanedustaja, kesk.
Sari Multala, kansanedustaja, kok
Marko Asell, kansanedustaja, sd.
Maria Guzenina, kansanedustaja, sd.
Eeva Kalli, kansanedustaja, kesk.
Kai Mykkänen, kansanedustaja, kok.
Riikka Purra, kansanedustaja, ps.
Harry Harkimo, kansanedustaja, Liike nyt
Hilkka Kemppi, kansanedustaja, kesk.
Sanni Grahn-Laasonen, kansanedustaja, kok.
Petteri Orpo, kansanedustaja, kok. (puolueen pj.)
Eeva-Johanna Eloranta, kansanedustaja, sd.
Jouni Ovaska, kansanedustaja, kesk.
Noora Koponen, kansanedustaja, vihr.
Johanna Ojala-Niemelä, kansanedustaja, sd.
Antti Lindtman, kansanedustaja, sd.

Eduskuntaryhmät

SDP:n eduskuntaryhmä
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Keskustan eduskuntaryhmä
Kristillinen eduskuntaryhmä
Liike Nytin eduskuntaryhmä
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Vihreä eduskuntaryhmä

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Anita Lehikoinen, kansliapäällikkö, OKM
Atte Jääskeläinen, ylijohtaja, OKM
Riitta Kaivosoja, ylijohtaja, OKM
Petri Lempinen, ylijohtaja, OKM
Esko Ranto, ylijohtaja, OKM
Eeva-Riitta Pirhonen, ylijohtaja, OKM