• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Oppilaan tai koulun omaisuuden vahingoittuminen koulupäivän aikana on aina ikävä asia. Asian hoitamisen sujuvoittamiseksi opetuksen järjestäjän on syytä linjata toimintaperiaatteet ja kertoa niistä kaikille osapuolille. Olemme listanneet yleisiä periaatteita koulujen toimintaperiaatteiden tueksi.

OAJ:n laatimat periaatteet koskevat perusopetusta, mutta niitä voi soveltaa myös muille asteille.

Varhaiskasvatuksessa on kuitenkin otettava huomioon, että lapset ovat silloin vielä pieniä. Kun pieni lapsi aiheuttaa vahingon, pääsääntöisesti syytä haetaan valvonnan puutteesta.

Tavaroiden katoaminen on poliisiasia

Koulussa kukin vastaa itse omista tavaroistaan. Muiden kuin kyseisenä päivänä oppitunneilla tarvittavien tavaroiden tuominen tapahtuu omalla vastuulla.

Koululla ei pääsääntöisesti ole velvollisuutta korvata kadonneita tavaroita. Tästä koulun pitää selkeästi kertoa koteihin. Samalla kannattaa muistuttaa vanhempia heidän velvollisuudestaan nimikoida lastensa tavarat.

Koulun tehtävänä ei ole tutkia rikoksia. Jos epäillään näpistystä, koulu kertoo huoltajalle tämän mahdollisuudesta tehdä asiasta ilmoitus poliisille.

Jos koululla on tietyille tavaroille määrätyt säilytyspaikat, on sen syytä ilmoittaa ennalta, korvaako koulu säilytyspaikkaan jätetyt tavarat vai ei. Säilytyspaikkaan on hyvä kiinnittää kyltti, josta käy ilmi, vastaako koulu jätetyistä tavaroista ja korvaako se tavarat. Jos koulu ei korvaa tavaroita, oppilaalla on oltava mahdollisuus säilyttää tavaroitaan niin, että ne ovat oppilaan vahdittavissa.


Tavaroiden vahingoittuminen

Kouluissa ja oppilaitoksissa noudatetaan vahingonkorvauslakia. Lain pääsäännön mukaan vahingonaiheuttaja korvaa aiheuttamansa vahingon. Vahingonkorvausvelvollisuudelle ei ole säädetty ikärajaa.

Jos vahinko aiheutuu opettajan huolimattomuudesta, sopii koulu yleensä vahingon kohtuullisesta korvaamisesta vahingon kärsijälle.

Koulu korvaa pääsääntöisesti oppilaan henkilökohtaista omaisuutta ainoastaan silloin, kun omaisuus on vahingoittunut opetustilanteessa.

Koulun omistaman tavaran vahingoittuminen

Kun oppilas aiheuttaa koulun omistaman tavaran vahingoittumisen, koulu on yhteydessä kotiin. Tilanne selvitetään ja vahingon suuruus arvioidaan yhdessä kodin kanssa. Samalla sovitaan, millä tavoin vahinko voidaan korvata tai hyvittää.

Kun opettaja aiheuttaa vahingoittumisen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjä vastaa pääsääntöisesti vahingosta. Opetuksen tai koulutuksen järjestäjä voi kuitenkin periä maksamansa korvauksen takaisin opettajalta, jos opettaja on aiheuttanut vahingon tahallaan.

Toisen oppilaan tavaran vahingoittuminen

Mikäli oppilas rikkoo toisen oppilaan omaisuutta, tilanteeseen sovelletaan vahingonkorvauslakia. Oppilaiden vanhemmat saavat sopia keskenään korvaustavasta.

Jos oppilas esimerkiksi pudottaa kaverilta lainaamansa kännykän koulun lattialle, vanhemmat ja oppilaat sopivat keskenään vahingon korvaamisesta.


Sopimus laitteiden käytöstä

Jos opetuksessa käytetään oppilaiden omia tietoteknisiä laitteita, asiasta täytyy sopia vanhempien kanssa. Sopimus on hyvä tehdä kirjallisesti.

Sopimuksessa on todettava osapuolet sekä esineet, joita sopimus koskee. Lisäksi sopimuksessa todetaan, kuka pääsääntöisesti vastaa esineestä. Sopimuksessa määritellään myös mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen korvaamisesta ja niiden perimisestä mahdollisilta kolmansilta osapuolilta, jotka ovat voineet aiheuttaa vahingon.

Sopimus kannattaa tehdä myös silloin, jos oppilas saa lainata kotiin koulun omaisuutta, kuten tablettitietokoneita.

Jaa