Tuloksia haulle "Kansainvälisyys"
Uskottavan ammattijärjestön on kannettava vastuunsa myös maan rajojen ulkopuolella, vaikka ydintoimintaa onkin järjestön jäsenten edunvalvonta kotimaassa. OAJ:n globaalin vastuun työllä on tärkeä oma roolinsa, sillä korostamme työssämme laadukkaan koulutuksen ja opettajien työelämän ihmisoikeuksien toteumista, kirjoittavat OAJ:n järjestöpäällikkö Jenni Arnkil ja Katja Järvinen blogikirjoituksessaan.
27.09.2023 BlogiYliopistokierroksen tavoitteena on kuulla paikallisia näkökulmia valtakunnallisen vaikuttamistyön tueksi ja keskustella yliopistojen johdon kanssa akateemisen työelämän ajankohtaisista aiheista. Ensimmäinen liittojen yhteinen yliopistokierros järjestettiin kaksi vuotta sitten.
06.09.2023 UutinenOn ollut opettavaista ja antoisaa nähdä, miten OAJ kantaa kortensa kekoon globaalin etelän opettajien ja oppilaiden hyväksi. Korkeakouluharjoittelijana olen saanut seurata, miten OAJ:n kehitysyhteistyö kohdistuu juuri opettajien työelämän ihmisoikeuksien vahvistamiseen, liitolta liitolle periaatteella.
13.06.2023 BlogiOAJ oli omalla esittelyteltallaan mukana viime viikonlopun Maailma kylässä -festivaaleilla kertomassa järjestön tekemästä kehitysyhteistyöstä ja opettajien työelämän ihmisoikeuksien toteutumisesta eri puolilla maailmaa.
29.05.2023 UutinenRáfi huksemii dárbbašit unna daguid ja mearrádusaid, servoša huksema ja bajásdoallama. Ráffi ii huksejuvvo dušše fal ráfibevddiin, muhto ráffi dárbbaša daguid buot dásiin ja juohkebeaivválaš árggas.
16.03.2023 SisältösivuSuomalaisten osaamis- ja koulutustaso on laskenut dramaattisesti 2000-luvulla. Ilman julkista rahoitusta ja riittäviä resursseja osaamis- ja koulutustasoa ei saada käännettyä nousuun, muistuttaa OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto YK:n kansainvälisen koulutuspäivän blogikirjoituksessaan.
24.01.2023 BlogiETUCE:n erityiskonferenssi järjestettiin 5.-6.7. Belgian Liègessä. Konferenssi tarjosi jäsenjärjestöille tilaisuuden kokoontua yhteen rakentamaan yhteisiä tavoitteita ja pohtimaan tapoja opettajien sekä muiden koulutusalan työntekijöiden työn arvostuksen vahvistamiseksi.
06.07.2022 UutinenMiksi OAJ tekee kehitysyhteistyötä? Eikö kotimaan ongelmien ratkaisemisessa ole riittävästi tehtävää?
06.06.2022 BlogiOAJ keskeyttää yhteistyönsä Venäjän opettajien ammattiliiton ESEUR:n kanssa toistaiseksi ja tuomitsee Venäjän toimet Ukrainassa.
01.03.2022 UutinenKehityspolitiikan ylivaalikautisen selonteon mukaiset Suomen kehitysyhteistyön painopisteet ovat myös OAJ:n näkökulmasta oikeita. Selonteossa korostetaan toimijoiden välistä yhteistyötä, kehityspolitiikan tasavertaisuuteen pyrkivää tavoitetta sekä pitkäkestoisten rakenteellisten muutosten merkitystä. Näitä kaikkia asioita OAJ pitää tärkeinä.
29.11.2021 Lausunto