Sivistysakatemia on korkean profiilin koulutuskokonaisuus, jonka osallistujiksi on kutsuttu tarkoin valikoitu joukko yhteiskunnallisia vaikuttajia ja päättäjiä. Sivistysakatemia järjestetään joka vuosi.
Osallistujat vaihtuvat vuosittain. Näin sivistyksen merkityksen ymmärtävien päättäjien ja yhteiskunnallisten vaikuttajien joukko kasvaa vuosi vuodelta.
Tavoitteena on:
- Päivittää sivistyksestä käytävää keskustelua
- Lisätä koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen arvostusta
- Löytää ratkaisuja Suomen sivistystason ylläpitämiseen ja vahvistamiseen.
Mitä Sivistysakatemiassa tehdään?
Sivistysakatemian osallistujat pääsevät tutustumaan aivan uusilla tavoilla suomalaisen sivistyksen perustaan eli koulutusjärjestelmäämme. Näkökulmia sivistykseen ammennetaan päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista.
Sivistyksessä onkin kysymys turvaverkosta, joka kuuluu kaikille. Opettajat ovat avainhenkilöitä sivistysyhteiskunnan rakentamisessa.
Vaikuttajien tehtävänä on puolestaan nostaa tahoillaan puheenaiheita sivistyksen ja koulutuksen merkityksellisyydestä. Lisäksi osallistujat ideoivat ratkaisuja, joilla Suomen sivistystaso pysyy korkeana seuraavat sata vuotta.