-
Uutinen 07.03.2024Lakkautettavalle aikuiskoulutustuelle on löydettävä toimiva korvaaja
Hallitus on päättänyt ajaa alas aikuiskoulutustuen eikä korvaavaa mallia ole vielä olemassa. Päätöstä perustellaan myönteisillä työllisyysvaikutuksilla, mutta laskentatapa on ontuvalla pohjalla. OAJ esitteli omaa malliaan sosiaali- ja terveysministeriön sidosryhmäkuulemisessa 5.3. ja eduskunnan sivistysvaliokunnan kuultavana 7.3.
-
Lausunto 07.03.2024OAJ:n lausunto ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteiden toteutumisesta
Vuonna 2018 voimaan astunut reformi toi mukanaan useita muutoksia ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön. OAJ:n näkemys on, että useimmat reformin tavoitteista eivät ole toteutuneet.
-
Lausunto 06.03.2024OAJ kritisoi edelleen aikuiskoulutustuen, ammattistipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamista
Hallituksen esitys aikuiskoulutustuen, vuorotteluvapaan ja ammattistipendin lakkauttamista koskevasta lainsäädännöstä on edennyt sivistysvaliokuntaan. Sivistysvaliokunta kuulee sidosryhmiä hallituksen esityksestä torstaina 7.3.2024. OAJ ottaa lausunnossaan kantaa esityksessä väitettyihin kantoihin julkisten menojen säästöistä ja työllisyysvaikutuksista.
-
Blogi 22.02.2024Koulutustason nosto ei onnistu ilman ammattikorkeakouluja ja opettajia
Ammattikorkeakoulujen rahoitus on laskenut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tutkinnon inflaatiokorjattu hinta on lähes puolittunut ja kokonaisrahoituksen reaalinen lasku on ollut noin 200 miljoonaa euroa. Tällä hallituskaudella ammattikorkeakouluihin on jo sovittu kohdistuvaksi 100 miljoonan euron perusrahoituksen leikkaukset.
-
Lausunto 20.02.2024OAJ esitti kantansa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toiminnasta perittävistä maksuista
Esitetyllä avoimen koulutuksen maksun korotuksella tavoitellaan korkeakoulujen taloudellisten edellytysten vahvistamista koulutuksen järjestämisessä. OAJ ei kannata maksujen korotusta.
-
Lausunto 02.02.2024OAJ esitti normeja purettavaksi
Valtiovarainministeriö kerää ideoita 16.2.2024 asti muun muassa siitä, miten kuntia koskevaa yksityiskohtaista sääntelyä voisi keventää taikka miten kuntien tehtäviä koskevaa sääntelyä tulisi muuten uudistaa. OAJ jätti omat esityksensä ehdotuksiksi eilen.
-
Lausunto 23.01.2024OAJ lausui luonnoksesta valtakunnalliseksi nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaksi
Lasten ja nuorten hyvinvointi on yksi keskeinen ratkaistava haaste. On tärkeää, että mielenterveyspalveluiden saatavuutta parannetaan ja lasten ja nuorten mielenterveyden tukeminen toteutuu heidän omissa arjen ympäristöissään. Erityisen tärkeää on panostaa ennaltaehkäiseviin toimiin.
-
Tiedote 18.01.2024Opettajankoulutuksen opiskelijamäärät ovat kasvaneet, mutta resurssit ovat jääneet jälkeen
Opettajankoulutuksen opiskelijoiden määrä on kasvanut edeltävän vuosikymmenen aikana nopeammin kuin muilla aloilla yliopistoissa. Jos resursseja ei kasvateta riittävästi, on sillä vaikutuksia koulutuksen laatuun. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ julkaisi 18.1.2024 selvityksen opettajankoulutuksen nykytilasta yliopistoissa.
-
Blogi 10.01.2024Koulutuksen erityissuojelus rikotaan aikuiskoulutuksen kohdalla
Hallitus on luvannut pitää koulutuksen ”erityissuojelussa”. Jostain syystä näyttää kuitenkin siltä, että aikuiskoulutus on jäänyt suojeluksen ulkopuolelle. Suomi voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa vain korkealla osaamistasolla ja jatkuvalla osaamisen päivittämisellä.
-
Blogi 16.12.2023Tunnistaako hallitus lainkaan ammattikorkeakoulujen arvoa?
Hallitusohjelman sanat ja politiikan teot ovat räikeässä ristiriidassa ammattikorkeakoulujen osalta. Ammattikorkeakoulut ovat korvaamattoman tärkeä lenkki Suomen kilpailukyvyn rakentamisessa. Ilman niitä tavoite korkeakoulutuksen tarjoamisesta puolelle ikäluokasta ei voi onnistua. Rakenteellisten uudistusten sijaan ammattikorkeakoulut tarvitsevat arvostusta, resursseja ja työrauhaa.
- Edellinen Edellinen
-
...
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- Seuraava Seuraava