Kotiopetuksesta käytävässä keskustelussa huomio kiinnittyy vanhempien oikeuteen kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla ja valita koulun sijasta kotiopetus. Kotiopetuksesta löytyy varmasti onnistuneita esimerkkejä, mutta lainsäädäntöä ei rakenneta parhaiden tapausten varaan. Se rakennetaan niitä tilanteita varten, joissa lapsen oikeudet voivat jäädä toteutumatta. Ylen 5.10. julkaistussa uutisessa kotiopetuksesta haastatellut ja sen valvonnasta vastaavat opettajat nostavat esiin näitä huolia. 

Siksi kotiopetusta koskevan keskustelun painopiste on siirrettävä vanhempien valinnanvapaudesta vanhempien ja yhteiskunnan vastuuseen. Kyse on ensisijaisesti lapsen sivistyksellisestä perusoikeudesta saada opettajan antamaa opetusta ja oppia yhdessä ikäistensä kanssa. 

Suomessa perusopetuksesta sekä kotiopetuksesta säädetään poikkeuksellisen kevyesti. Päätösvalta on jätetty kunnalle sekä huoltajille. OAJ on vastustanut norminpurkua ja tuonut esiin huolta väljästä lainsäädännöstä. Nykyinen lainsäädäntö ei turvaa lapsen oikeutta kelpoisen opettajan antamaan opetukseen, oppimisen tukeen, sosiaalisiin suhteisiin ja turvalliseen kasvuympäristöön yhdenvertaisesti riippumatta siitä, missä hän asuu. 

Lapsen oikeudet kotiopetuksessa

Perusopetus ei ole mikä tahansa palvelu. Se on lapsen sivistyksellinen perusoikeus. Kotiopetuksen valinnan osalta ratkaiseva kysymys on, että toteutuvatko siinä lapsen oikeudet.  

Juuri tästä syystä myös kotiopetuksesta on säädettävä nykyistä täsmällisemmin.  Mitä tapahtuu, jos lapsi itse haluaisi kouluun? Entä jos kotiopetus ei vastaa hänen tarpeitaan? Entä jos oppiminen ei etene tai lapsi jää ilman tarvitsemaansa tukea? Lainsäädännön on jatkossa annettava näihin kysymyksiin nykyistä selkeämmät vastaukset ja turvattava lapsen äänen kuuluminen sekä oikeudet.

Kotiopetukseen siirtyminen ei voi olla enää vain ilmoitusasia. Siinä yhteydessä on voitava arvioida etukäteen, vastaako se lapsen omaa tahtoa, käytävä yhdessä läpi huoltajan syyt kotiopetukselle, heidän vastuunsa ja edellytykset täyttää ne sekä sovittava valvonnasta ja kerrottava erityiseen tutkintoon osallistumisen merkityksestä.

Valvonta ei voi perustua vaihteleviin käytäntöihin. Siitä on säädettävä laissa nykyistä tarkemmin ja yhdenmukaisemmin. Jos oppivelvollisuuden suorittaminen ei etene riittävästi, kotiopetus on voitava päättää ja lapsi siirtää kouluun. Yhteiskunta ei voi jäädä sivustakatsojaksi tilanteessa, jossa lapsen oikeus oppimiseen ja oppivelvollisuuden toteutumiseen vaarantuu. Tältä osin vähintään lastensuojelun velvoitteita ja toimivaltaa puuttua näihin tilanteisiin lastensuojeluilmoituksen jälkeen, on arvioitava uudelleen. 

Johdonmukaista oppilasarviointia

Kyse ei ole vanhempien rankaisemisesta eikä kotiopetuksen kieltämisestä. Kyse on lapsen oikeuksien turvaamisesta. Oppimisen etenemisen valvontaan on luotava yhtenevät käytännöt.  

On myös arvioitava sitä, miltä osin erityisen tutkinnon sääntelyä on täsmennettävä, käytäntöjä yhtenäistettävä valtakunnallisesti ja varmistettava, että arviointi on yhdenvertaista kaikkialla Suomessa. Kotiopetuksessa olevan oppilaan oppimista, kun ei arvioida mitenkään eikä hän saa todistuksia, ellei hän osallistu erityiseen tutkintoon. Osallistuminen on nyt vapaaehtoista.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on perusopetuksen tehtäväpankin valmistelu- ja toimeenpanotyö. Tehtäväpankin tavoitteena on tukea perusopetuksen oppilasarvioinnin yhdenmukaisuutta. Nyt olisi hyvä arvioida myös sitä, voisiko tehtäväpankkia hyödyntää kotiopetuksessa olevien oppivelvollisuuden edistymisen valvonnassa esimerkiksi erityisessä tutkinnossa.

Kysymys on siitä, miten yhteiskunta varmistaa jokaisen lapsen oikeuden oppia, saada tukea, kuulua yhteisöön ja tulla kuulluksi.

Uudistettaessa kotiopetusta on pidettävä huoli myös siitä, että opettajien palvelussuhteen ehdot päivitetään vastaamaan uudistusta. Uusia velvoitteita opettajille ei voida säätää ilman siihen osoitettua työaikaa ja palkkaa.