Hallitus kohdistaa merkittäviä heikennyksiä palkansaajille – työhuoneen verovähennysoikeus poistuu

Hallitus jatkaa ohjelmansa toteuttamista tekemällä muutoksia työntekijöiden verovähennysoikeuksiin ja verovapauksiin. Opetusalalle iskee erityisesti työhuoneen verovähennysoikeuden poistaminen. Myös ammattiliittojen verovähennysoikeuden poistaminen varmistuu eduskunnan äänestyksessä.

Eduskunta on budjettiin liittyen saanut käsiteltäväkseen hallituksen esittämiä verolainsäädännön muutoksia. Osa esitetyistä muutoksista on OAJ:n jäsenten ja yleensäkin palkansaajien kannalta varsin kielteisiä.   

OAJ on vastustanut työhuoneen verovähennysoikeuden poistoa, sillä kotona työskentely on opettajilla olennainen osa työtä – ja aiheuttaa todellisia kustannuksia.  

Monet opettajat tekevät työtään myös kotona, vaikka varsinainen työpaikka on päiväkodeissa, kouluissa tai oppilaitoksissa. Esimerkiksi oppituntien valmistelu, kokeiden tarkistaminen sekä yhteydenpito huoltajiin tapahtuvat usein kotoa käsin.  

– Tähänastinen työhuonevähennys on ollut yksinkertainen ja toimiva. Summat ovat olleet kiinteät. Pääosin kotona työskentelevälle vähennys on ollut 960 euroa vuodessa ja osittain kotona työskentelevälle, joihin valtaosa opettajista kuuluu, 480 euroa vuodessa, OAJ:n lakiasiainjohtaja Ulla Walli kertoo.  

Mikäli hallituksen esitys menee läpi, vähennysoikeus muuttuisi vuoden 2026 alusta siten, että vähennystä ei enää saisi palkkatulon hankkimisesta johtuvana menona asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa tapahtuvan työskentelyn perusteella.  

– Tämä tarkoittaisi, että käytännössä vähennyksen ansiotulosta saa ainoastaan siinä tapauksessa, että vuokraa ulkopuolisen työtilan. Työtilan varaaminen kotoa, lisääntynyt sähkön käyttö ja muut kotona työskentelyn kulut eivät tämän piiriin jatkossa enää ansiotuloverotuksessa kuuluisi, Walli selittää.  

Työtilan verokohtelun tulisi olla yhdenvertainen. Ehdotus johtaa epäoikeudenmukaiseen kohteluun, koska vähennys poistuisi vain palkansaajilta. Lisäksi kotona käytetyn työtilan tulisi olla verotuksessa samassa asemassa kuin kodin ulkopuolelta vuokrattu työtila. 

Jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu 

Työhuonevähennyksen poiston lisäksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto on merkittävä ja perusteeton poikkeus siitä periaatteesta, että tulon hankkimiseen ja säilyttämiseen liittyvät menot ovat vähennyskelpoisia.  

– Ammattiliitot ovat paras turva työntekijälle, mutta hallitus ei näytä arvostavan riittävästi järjestäytymistä ja ammattiliittojen tekemää työtä. Jatkossakin vahva järjestäytyminen tuo jäsenillemme painavan yhteisen äänen palkka- ja työehtoneuvotteluissa sekä heidän työhönsä liittyvässä vaikuttamisessa, Walli painottaa.

Tällainen voi myös konkretisoida monille jäsenyyden merkitystä, sillä tarve puolustaa työntekijän oikeuksia ei kuitenkaan katoa mihinkään.  

– Jäsenille tarjoamamme palvelut, kuten oikeusapu, sopimusneuvonta ja vakuutukset, maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti, Walli muistuttaa.