Käräjäoikeus antoi tammikuussa tuomionsa tapauksesta, jossa opettajaa syytettiin tapahtuma-aikaan alakouluikäisen oppilaan pahoinpitelystä. Oikeudessa puidut tapahtumat sijoittuvat alkuvuodesta 2023 pidetylle oppitunnille.
Rikosilmoituksen mukaan opettaja olisi työntänyt oppilasta selästä tai hartioista aiheuttaen oppilaan käden loukkaamisen ovenkarmiin, mistä syntyi oppilaalle mustelma.
OAJ tuki opettajaa pitkässä oikeusprosessissa tarjoamalla lakiapua niin poliisin esitutkinnassa kuin käräjäoikeuskäsittelyssä.
Käräjäoikeus totesi, ettei oppilaan kertomus pitänyt paikkaansa, ja ettei opettaja ollut tehnyt ruumiillista väkivaltaa oppilaalle. Kuvattua työntämistä tai käden loukkaamista ei ollut tapahtunut.
– Tällaiset rikossyytteet ovat opettajalle hirveän ikäviä ja kuormittavia tilanteita, varsinkin oikeuskäsittelyyn asti mennessään. OAJ:n jäsenille kuuluva oikeusturvavakuutus auttoi onneksi tässäkin tapauksessa, ja pystyimme tukemaan opettajaa lakiapua tarjoamalla, sanoo OAJ:n johtava juristi Erkki Mustonen.
Valtio velvoitetaan korvaamaan opettajan oikeudenkäyntikulut. Tuomio on lainvoimainen.