376 jäsentä ehdolla OAJ:n valtuustoon – äänestämään pääset maaliskuussa

OAJ:n valtuustovaalien ehdokasasettelu päättyi eilen 15. tammikuuta. Ehdolle lähti 376 jäsentämme eri puolilta Suomea. Ehdokasmäärä nousi yli kymmenen prosenttia vuoden 2022 vaaleista!

Aktiiviset jäsenemme osoittivat, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja järjestötoiminta kiinnostavat opetusalan ammattilaisia.  
 
–  Ehdokasmäärän kasvu ilahduttaa erityisen paljon, koska monissa valtakunnallisissa ja järjestövaaleissa trendi on ollut laskeva jo vuosia. Kiitos kaikille ehdokkaille ja ehdokkaita mukaan kannustaneille, sanoo valtuustovaaleista vastaava jäsenpalvelupäällikkö Juha Makkonen
 
Ehdokkuudet vahvistetaan virallisesti keskusvaalilautakunnissa tammikuun aikana. Tämän jälkeen ehdokasnumerot ovat selvillä ja kampanjointi voi alkaa.  
 
– Parhaiten ehdokkaisiin pääsee tutustumaan OAJ:n omassa vaalikoneessa, joka avautuu tiistaina 3. maaliskuuta, Makkonen vinkkaa.

Vaikuta ja voita maaliskuussa 

Valtuustovaalit käydään sähköisesti 17.–30.3.2026. Äänestämään pääsee kirjautumalla vahvalla tunnistautumisella osoitteessa aanesta.oaj.fi. Oikeus äänestää on OAJ:n jäsenillä, jotka ovat liittyneet jäseniksi ennen 1.11.2025. 

– Jäsenen oikeus on päättää, kuka häntä edustaa päätöksenteossa. Kannattaa siis käyttää äänioikeuttaan. Äänestäjien kesken arvotaan myös 500 euron arvoisia lahjakortteja, Makkonen kertoo.

Valtuusto pähkinänkuoressa

Valtuusto on OAJ:n ylin päättävä elin. Uusi valtuusto valitsee ensi töikseen järjestölle puheenjohtajan. Se myös hyväksyy OAJ:n strategian, toimintasuunnitelman, talousarvion, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä päättää jäsenmaksun suuruudesta. 
 
Valtuustoon valitaan vaalipiireittäin 150 varsinaista jäsentä ja 150 varajäsentä. Valtuustoon kuuluu myös kolme opiskelijajäsentä ja heille kolme varajäsentä, jotka valitaan Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liiton (SOOL) jäsenten keskuudesta. Valtuuston kokouksissa on lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus yhdellä senioriyhdistyksen edustajalla. 
 

Lisätietoa vaaleista, ehdokkaista ja äänestämisestä julkaistaan vaalien edetessä.

Klikkaa vaalisivulle tästä
 
Lisätietoa valtuuston toiminnasta  

Uusimmat uutiset ja tiedotteet