• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tutkimustietoa päiväkodin johtajien työoloista

Kuvituskuva

Päiväkodin johtajien työ on monimuotoistunut. Samalla heidän vastuunsa on kasvanut. OAJ:n selvitysten mukaan esimiestyöt vievät ajan johtamiselta.

OAJ on selvittänyt päiväkodin johtajien työoloja valtakunnallisella kyselyllä, joka toteutettiin helmikuussa 2020. Edellisen kerran kysely tehtiin vuonna 2017.

Kyselyssä selvitettiin sekä kunnallisissa että yksityisissä päiväkodeissa työskentelevien johtajien työtä. Heiltä kysyttiin perustietojen lisäksi tietoja myös johdettavasta yksiköstä, johtamis- ja esimiestyöstä sekä työajan käytöstä ja palkkauksesta.

Selvitys osoittaa, että päiväkodin johtajien työ on edelleen monimuotoistunut samalla, kun heidän vastuunsa on kasvanut. OAJ haluaa parantaa kyselyssä saadun tiedon avulla päiväkodin johtajan asemaa, työoloja, palvelussuhteen ehtoja, työhyvinvointia, osaamista sekä lisäkoulutusmahdollisuuksia.

Lue Päiväkodinjohtaja 2020 kunta -selvityksestäLue Päiväkodinjohtaja 2020 yksityiset päiväkodit -selvityksestä

Lue Päiväkodin johtaja 2017 -selvitys

Näin päiväkodin johtajan asemaa pitää parantaa

Tutustu ehdotuksiimme, kuinka päiväkodin johtajan asemaa tulisi parantaa.

Päiväkodin johtajan asemasta ja vastuista säädetään varhaiskasvatuslaissa.

Johtaminen ja esimiestehtävät muodostavat päivä­kodin johtajan työkokonaisuuden, joka mitoitetaan niin, että työn voi tehdä säännöllisellä työajalla.

Päiväkodin johtajan työn määrä, kiire ja töiden moninaisuus vaikuttavat työn hallinnan tunteeseen ja työssä jaksamiseen.

Yksikkökokoa ja palvelumuotojen määrää rajataan lailla.

Yllättävien ja suunnittelemattomien tehtävien suuri määrä haittaa päiväkodin johtajan arkea. Samaan aikaan säännölliset ja pakolliset esimiestyöt jäävät tekemättä tai johtaja tekee ne omalla ajallaan.

Esimiestyön tueksi ja hallintotehtävien hoitamiseksi osoitetaan riittävät resurssit, kuten apulaisjohtajan tehtävä ja toimistotyöapua.

Päiväkodin johtaminen ja esimiestyöt kehittyvät ja muuttuvat jatkuvasti. Työ on entistä vaativampaa. Tehtävän vaativuutta arvioitaessa pääkriteeri on työn edellyttämä osaaminen.

Johtajuusosaamisen muutos ja osaamisen kehittämisen tarve arvioidaan säännöllisesti. Arvioinnin perusteella laaditaan henkilökohtainen kehittymisohjelma osaksi koulutussuunnitelmaa.

Uusi johtaja tuo organisaatioon usein mukanaan tuoreen koulutustaustan antamia ajantasaisia tietoja tai muussa työssä karttuneita taitoja. Työyhteisö hyötyy uuden esimiehen kyvystä arvioida toimintaa uusin silmin.

Työantaja antaa uusille johtajille kunnollisen perehdytyksen, urapolkuopastuksen ja esimiesvalmennuksen.

OAJ tarjoaa esimiestyöstä kiinnostuneille ja siinä aloittaville tukea osana edunvalvontaa.

Johtaminen ja esimiestyö vaativat alusta alkaen vahvan mielenkiinnon ja innostuksen tähän työhön. Päiväkodin johtajaksi ei enää voi ”ajautua”.

Jo opettajanperuskoulutusvaiheessa pitää herättää ja vahvistaa mielenkiintoa varhaiskasvatuksen johto- ja esimiestehtäviin. 

Kunta-alan palkkausjärjestelmä edellyttää työn vaativuuden arviointia tehtäväkohtaisen palkan määrittelemiseksi. Osaamistarpeiden määrittely vaikuttaa myös tehtäväkuvaan.

Päiväkodin johtajalla pitää olla nykyistä isompi rooli tehtäväkuvauksen laatimisessa. Näin vältetään tilanne, jossa tehtäväkuvaus ja työn sisältö eivät vastaa toisiaan.

Päällikkö ja päiväkodin johtaja tarkastavat ja vahvistavat tehtäväkuvauksen säännöllisesti eli vuosittain ajan tasalle.

Nykyiset sopimusmääräykset eivät ota riittävästi huomioon varhaiskasvatuksen johtamisen ja esimiestyön vaativuutta. Se näkyy jälkeen jääneessä palkkatasossa.

Palkkakriteerien hinnoittelukohtaa uudistetaan. Kriteereiksi tarvitaan muun muassa yksikkökoko, yksikön rakenne ja palvelumuotojen moninaisuus.

Päiväkodin johtajalla on oikeus työaikasuojeluun, työstä suoriutumiseen säännöllisellä työajalla ja virka- ja työehtosopimuksen mukaisiin työaikaehtoihin.

Työajan seuranta, korvaus ja varallaolo toteutetaan sopimuksen tai säädösten mukaisesti.