• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Perusopetus"

Lappeenranta ketjutti laittomasti – korvauksia opettajalle ja OAJ:lle

Lappeenranta joutuu maksamaan määräaikaisuuksien ketjuttamisesta opettajalle kymmenen kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Määräaikaisia virkamääräyksiä oli ollut peräkkäin kahdeksan ja niistä seitsemän perusteettomia.

22.05.2020 Uutinen
Virheistä pitää oppia ja saada syksyllä fokus oppimiseen 

Suomen peruskouluissa opetellaan nyt, mitä on lähiopetus epidemia-aikana. Selvää on, että toukokuussa huomataan monta käytäntöä,  joista osa on erinomaisia ja osa  ei yksinkertaisesti toimi. Huonoista käytännöistä pitää päästä eroon ja hyvät saada leviämään, jotta syksyllä fokus saadaan jälleen käsienpesusta oppimiseen, kirjoittaa Olli Luukkainen.  

19.05.2020 Blogi
Koulut tarvitsevat elokuuksi selkeämpiä ohjeita – myös päiväkodit täyttyvät tällä viikolla

Ristiriitaisia ajatuksia on, mutta eiköhän tämäkin selviytymistesti ratkaista, Antti Ikonen, Suomen rehtoreiden puheenjohtaja sanoo ja tarkoittaa torstaina alkavaa paluuta lähiopetukseen. Myös päiväkodeissa poikkeuskuukaudet ovat olleet henkisesti rankkaa aikaa, suunnitelmien muutostarpeet ovat päivittäisiä, kertoo päiväkodin johtaja Markus Ropponen.

13.05.2020 Uutinen
OAJ:ltä ja työnantajilta yhteiset toimintaohjeet – tavoitteena turvallinen paluu lähiopetukseen

OAJ on yhteistyössä KT Kuntatyönantajien, Kuntaliiton, Sivistystyönantajien, Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työterveyslaitoksen kanssa laatinut työturvallisuutta koskevat toimintaohjeet. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toivoo, että ohjeet auttavat kentän toimijoita ja luovat turvaa jäsenille.

11.05.2020 Uutinen
Sipoo maksumieheksi määräaikaisuuksien ketjuttamisesta

Hallinto-oikeus velvoitti Sipoon kunnan maksamaan kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen opettajalle, joka oli otettu määräaikaisiin virkasuhteisiin toistuvasti ilman lain mukaista perustetta.

11.05.2020 Uutinen
Nämä 9 asiaa työnantajan pitää varmistaa ennen lähiopetukseen paluuta

Koulujen ja päiväkotien pitää olla turvallisia paikkoja lapsille ja henkilöstölle. Viranomaisten valtakunnalliset ohjeet jättävät valitettavasti turvallisuuden näkökulmasta paljon toivomisen varaa. Vastuu turvallisuudesta on varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestäjällä. Työsuojeluvaltuutetut ovat avainroolissa varmistamassa, että työnantajat kantavat vastuunsa turvallisuuden takaamisesta. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtinen ja johtava lakimies Erkki Mustonen listaavat 9 asiaa, jotka jokaisen työnantajan pitää varmistaa.

08.05.2020 Näkemys
Opettajat lasten pelastajina

Koko maailmaa runteleva korona-pandemia on mullistanut meidän kaikkien elämän. Huoli terveydestä ja tulevaisuuden näkymien epäselvyys luovat epävarmuutta ja myös pelkoa. Toisaalta syntyy myös tuttua henkeä, että tästä selvitään ja tämä hoidetaan.

08.05.2020 Blogi
Isoja ihmeitä on tehty, uusi ihme edessä – opettajat ansaitsevat nyt kaikkien arvostuksen

Maaliskuussa alkoi todellinen opetuksen superkevät, kun opettajat muuttivat parissa päivässä työn tekemisen tapansa. Nyt sama vaatimus toistuu. Me käärimme hihat ja valmistaudumme uuteen ihmeeseen. Yhdessä kyllä selviämme, mutta tarve satsata hyvinvointiin vain korostuu päivä päivältä, kirjoittaa OAJ:n työhyvinvointityöryhmän puheenjohtaja Marja Hänninen-Helin.

07.05.2020 Blogi
Avoimia kysymyksiä riittää –  Opetushallitus ohjeistaa ensi viikolla

Tieto peruskoulujen avaamisesta herätti opettajissa ja rehtoreissa välittömästi kysymyksiä siitä, miten oikeasti voidaan toteuttaa turvallinen paluu kouluun ja varhaiskasvatukseen. Opetushallitus lupaa ensi viikoksi selkeät toimintaohjeet. Nyt kannattaakin vetää vapun yli happea ja siten välttää turhaa työtä, OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo toteaa. Lomautuksia OAJ vaatii peruttavaksi välittömästi.

30.04.2020 Uutinen
Kouluun palataan 14.5. –  OAJ vaatii selviä ohjeita turvallisuuden takaamiseksi 

Maan hallitus päätti, että lähiopetukseen palataan kaikissa Suomen peruskouluissa 14. toukokuuta. OAJ vaatii, että nyt keskitytään varmistamaan, että turvallisuuden takaamiseksi tehdään kaikki mahdollinen ja etenkin riskiryhmistä huolehditaan. 

29.04.2020 Uutinen