Töissä varhais-
kasvatuksessa ja esiopetuksessa
Varhaiskasvatuksen opettajat ovat OAJ:n jäseniä Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL:n kautta.
Etuja ja palveluita jäsenelle
OAJ ja Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto VOL ovat varhaiskasvatuksen asiantuntijajärjestöjä, jotka tekevät työtä varhaiskasvatuksen opetus- ja johtotehtävissä työskentelevin arvostuksen ja lapsen oikeuksien puolesta.
Vaikutamme puolestasi
Olemme ainoa ammattiliitto, joka on vaatinut varhaiskasvatuksen opettajien, erityisopettajien ja päiväkodin johtajien virka- ja työehtosopimusten siirtämistä opetusalan sopimuksiin.
Saavutimme tavoitteen ja varhaiskasvatuksen opettajat siirtyivät opettajasopimuksen eli OVTES:n piiriin vuonna 2021.
Vaikutamme valmisteltavaan lainsäädäntöön ja päätöksentekoon siten, että laadukas varhaiskasvatus ja esiopetus olisivat totta kaikkialla Suomessa.
Uutisia ja blogikirjoituksia varhaiskasvatuksesta
-
Järjestö 08.05.2026Valtuusto valitsi hallinnon ja otti kantaa vellovaan kesälomakeskusteluun
-
Järjestö 28.04.2026Puheenjohtajavalintoja OAJ:n valtakunnallisissa yhdistyksissä ja -piireissä
-
Koulutuksen rahoitus 10.04.2026Koulutus ja osaaminen ovat talouden perusta – Suomi tarvitsee kasvutakuun kehysriihestä
-
Järjestö 01.04.2026Jäsenemme äänestivät uuden valtuuston – OAJ:n hallitus vahvisti tuloksen
-
Järjestö 06.03.2026OAJ:n vaalikone on nyt auki – tutustu valtuustoehdokkaisiin
-
Varhaiskasvatus 15.01.2026Tavoitteellisempi esiopetus kehittäisi paremmin lapsen oppimisedellytyksiä
Lue varhaiskasvatuksen aiheista Opettaja-lehdestä!
-
Hyvä käytäntö 11.05.2026Tämä toimii: Retkiryhmä toi kesäfiiliksen
-
Perusopetus 13.04.2026Oppimisen tuen juttusarja – uudistuksen lukuvuosi
-
Varhaiskasvatus 13.04.2026Aleksi Vehmassalon pakina: Palvelukseen halutaan: varhaiskasvatuksen rauhanturvaaja
-
Varhaiskasvatus 13.04.2026Lukijan mielipide: Yhteiskuntaan kuuluminen alkaa varhaiskasvatuksesta