Opettajat haluavat oppia, mutta koulutukseen ei pääse – kolmasosa sai vuodessa alle päivän täydennyskoulutusta

Opettajat pitävät oman osaamisensa kehittämistä erittäin tärkeänä, mutta mahdollisuudet täydennyskoulutukseen ovat romahtaneet. OAJ:n kyselyn mukaan kolmasosa opettajista on saanut viimeisen vuoden aikana täydennyskoulutusta alle päivän. Neljä kymmenestä kertoo kouluttautumismahdollisuuksiensa heikentyneen kahdessa vuodessa. OAJ vaatii opetusalalle lakisääteistä, työajalla tapahtuvaa täydennyskoulutusta sekä oikeutta mentorointiin uran alussa. Oppimistuloksetkaan eivät nouse, jos opettajat eivät voi täydentää osaamistaan, OAJ:n erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen huomauttaa.

Kolme neljästä OAJ:n kyselyyn vastanneesta opettajasta pitää osaamisensa jatkuvaa kehittämistä erittäin tärkeänä. Silti kaksi kolmesta vastaajasta on saanut viimeisen vuoden aikana täydennyskoulutusta korkeintaan kaksi päivää, ja kolmasosa alle päivän.

– Suunta on huolestuttava. Vain joka kymmenes kertoo täydennyskoulutusmahdollisuuksiensa parantuneen kahden viime vuoden aikana. On jokaisen oppijan kannalta välttämätöntä huolehtia opettajien osaamisen pysymisestä ajan tasalla, OAJ:n erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen sanoo.

On jokaisen oppijan kannalta välttämätöntä huolehtia opettajien osaamisen pysymisestä ajan tasalla.

Hän huomauttaa, että koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten arki muuttuu nopeammin kuin koskaan. Tuen tarpeet kasvavat, tekoäly tulee luokkiin ja oppimistulokset ovat laskeneet. 

– Silti opettajilta on viety mahdollisuus pitää osaamisensa ajan tasalla. Tämä on lyhytnäköistä säästämistä, jonka hinnan maksavat lapset ja nuoret. Oppimistuloksetkaan eivät nouse, jos opettajat eivät voi täydentää osaamistaan, Lyhykäinen sanoo.

Eniten kaivataan oppia oppimisvaikeuksista kärsivien tukemisesta

Eniten opettajat kaipaavat täydennyskoulutusta oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden tukemiseen. Seuraavaksi eniten kaivataan koulutusta pedagogisiin menetelmiin, oman oppiaineen hallintaan sekä opetuksen digitalisaatioon ja tekoälyyn.

– Tiedämme, että yhä useampi oppilas tarvitsee tukea, ja tuen lainsäädäntö on tällä hallituskaudella uudistettu ja selkeytetty. Mutta eihän laki yksin tue kenenkään oppimista! Opettajia ja rehtoreita pitää edelleen kouluttaa, jotta lain tavoitteista tulee totta, Lyhykäinen sanoo.

Eihän laki yksin tue kenenkään oppimista! Opettajia ja rehtoreita pitää edelleen kouluttaa, jotta lain tavoitteista tulee totta.

Täydennyskoulutuksen heikkeneminen on hänen mukaansa seurausta poliittisista päätöksistä. Opetushallitukselta ja Lupa- ja valvontavirastolta leikattiin rahat, joilla opettajille järjestettiin koulutuksia. Lisäksi aikuiskoulutustuki lakkautettiin.

– Tällä hallituskaudella on siis monin tavoin vaikeutettu opettajien mahdollisuuksia osallistua täydennyskoulutukseen, ja leikkausten vaikutukset näkyvät nyt. Aikuiskoulutustuelle on pakko saada korvaava tapa tukea jatkuvaa oppimista. Lisäksi opetusalalle tarvitaan mahdollisuus täydennyskouluttautua työajalla.

Mentorointi tukisi uusia opettajia, mutta sitä ei juuri ole

OAJ kaipaa opettajanuran alussa oleville myös lakisääteistä oikeutta työajalla tapahtuvaan mentorointiin. Vertaismentoroinnissa kokenut, mentoriksi koulutettu opettaja tukee uusia kollegoita, ja koko ryhmä oppii toisiltaan.

– OECD-maissa keskimäärin jo joka neljäs saa mentorointia, ja Norjassa halutaan mentori jo jokaiselle uudelle opettajalle. Onkin suorastaan pysäyttävää, että Suomessa yhdeksän kymmenestä ei tietojemme mukaan saa mentorointia lainkaan. Uran ensimmäiset vuodet ratkaisevat usein, jääkö opettaja alalle. Mentorointi on edullinen ja tehokas tapa vahvistaa osaamista ja pitää koulutetut opettajat alalla, Lyhykäinen sanoo.

Uran ensimmäiset vuodet ratkaisevat usein, jääkö opettaja alalle. 

OAJ:n ratkaisut opettajien osaamisen varmistamiseksi

  1. Uusi rahoitusmalli jatkuvaan oppimiseen

Lakkautetun aikuiskoulutustuen tilalle on säädettävä toimiva rahoitusmalli.

2. Täydennyskoulutusvelvoite opetusalalle

Opettajien ja johtajien on voitava kehittää osaamistaan koko uran ajan. Velvoite työajalla tapahtuvaan täydennyskoulutukseen on kirjattava lakiin ja sen rahoitus turvattava.

3. Oikeus kaksivuotiseen mentorointiin uran alussa

Jokaisella uudella opettajalla on oltava oikeus vertaismentorointiin. Nyt vain joka kymmenes uusi opettaja saa Suomessa mentorointia, kun esimerkiksi Norjassa pyritään siihen, että sitä saa jokainen. 

4. Opettajankoulutusfoorumi pysyväksi

Foorumi kehittää opettajankoulutusta yhdessä korkeakoulujen, sidosryhmien ja viranomaisten kanssa.

Näin OAJ selvitti asiaa

  • Täydennyskoulutuskysely lähetettiin OAJ:n vastaajapaneelille (1 549 henkilöä), jossa on edustettuna kaikki OAJ:n jäsenryhmät varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin.
  • Vastausprosentti oli 48.
  • Kysely oli avoinna 28.4.–1.6.2026.

Koulutus on puolustamisen arvoista.

Opettajat ovat käänteentekijöitä. Tutustu heidän tarinoihinsa sekä ratkaisuehdotuksiimme tulevalle hallitukselle.

Uusimmat uutiset ja tiedotteet