Lähtötilanne on huolestuttava. Tilastokeskuksen mukaan viidennes 20–24-vuotiaista on vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa. Korkeakoulututkinnon on suorittanut vain 39 prosenttia väestöstä, joka lähes kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän kuin verrokkimaissamme. 

Samaan aikaan odotettavissa oleva työvoimapula, teknologian kiihtyvä kehitys ja väestörakenteen muutos edellyttävät aikuisilta osaamisen jatkuvaa päivittämistä. Koulutusasteen nostamiseksi tarvitsemme kouluttautumista tukevia päätöksiä, mutta tällä hetkellä liikumme päinvastaiseen suuntaan. Leikkaukset koulutuksen rahoitukseen ja aikuiskoulutuksen tukijärjestelmiin haastavat sen perustan, jolle suomalaisen koulutusjärjestelmä on rakennettu.  

Ilman jatkokouluttautumista tukevia rakenteita kasvaa riski, että oma osaaminen vanhenee ja työurat katkeavat tarpeettomasti. Tämä näkyy suoraan sekä työllisyydessä että hyvinvoinnissa. Merkityksetöntä ei ole sekään, että kouluttautuminen antaa hengähdystauon työelämään ja mahdollisuuden rakentaa uusia verkostoja tulevaisuutta varten.   

Osaava työvoima on kilpailukyvyn ehto 

Aikuiskoulutus, ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluihin ja vapaaseen sivistystyöhön, on nopein tapa vastata työvoiman osaamistarpeisiin ilman pitkiä tutkintopolkuja. Jatkuva oppiminen ei ole “kiva lisä”, vaan välttämättömyys suomalaisen työelämän uudistumiselle. 

Erityisen tärkeää tämä on pienituloisille ja naisvaltaisten alojen työntekijöille, joilla ei useinkaan ole mahdollisuutta opiskella omalla kustannuksellaan. Kun tukijärjestelmiä heikennetään, koulutusmahdollisuudet kasaantuvat niille, joilla niitä on jo ennestään. Tutkimukset osoittavat, että koulutukseen osallistuminen kasautuu: korkeasti koulutetut opiskelevat eniten, ja ne, jotka tarvitsisivat oppimista kipeimmin, osallistuvat vähiten. 

Tämä johtuu kolmesta korjausta vaativasta esteestä.  

• Työn ja perhearjen yhteensovittaminen tekee opiskelusta monelle lähes mahdotonta. Tarvitsemme joustavampaa opintovapaata, uusia tapoja yhdistää työ ja opiskelu sekä lyhyitä, modulaarisia koulutuksia.
   
• Moni ei uskalla irrottautua palkkatyöstä ilman riittävää toimeentuloturvaa. Osaamistilit, henkilökohtaiset koulutusbudjetit ja uudistettu oppimisen tuki voisivat tarjota vakaamman ja kohdennetumman ratkaisun.
   
• Oppiminen vaatii myös ohjausta, selkeitä ja saavutettavia polkuja sekä työyhteisöjä, joissa osaamisen kehittäminen on osa työpaikkojen kulttuuria, ei ylimääräinen rasite. 

Kyse on poliittisesta valinnasta 

Koulutusasteen nosto ei tapahdu odottamalla parempaa huomista. Se vaatii toimivat rakenteet, pitkäjänteisen rahoituksen ja puolueiden yhteisen näkemyksen siitä, että työikäisen väestön osaaminen on Suomen keskeisin menestystekijä. 

Kysymys ei enää ole siitä, onko meillä varaa panostaa jatkuvaan oppimiseen. Kysymys on siitä, kenellä on varaa jäädä sen ulkopuolelle ja millaisen laskun me kaikki siitä maksamme.