Järjestöt: Ei uusille koulutusleikkauksille – korkeakouluindekseihin kajoaminen rapauttaisi kasvun perustan

Valtiovarainministeriö on ehdottanut säästötoimena yliopistojen indeksien jäädyttämistä. Jäädytys olisi käytännössä leikkaus korkeakoulutukseen, painottavat koulutus- ja tutkimusalan järjestöt. Lakisääteisten indeksikorotusten tarkoitus on varmistaa, että korkeakoulujen perusrahoitus vastaa todellisia kustannuksia, jotka nousevat vuosi vuodelta.

Leikkaukset korkeakoulutuksesta ovat Suomen tulevaisuuden ja kasvun kannalta haitallisia, sanovat Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, Sivistysala ry ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ.

– Julkisen talouden tilanne on vaikea. Hallituksen tähtäyspisteenä pitää olla talouden kasvu. Koulutuksesta leikkaaminen vain rapauttaa tuon kasvun perustaa, sillä Suomi nousee vain osaamisella ja koulutuksella, sanoo toimitusjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta Sivistysala ry:stä.

Valtio leikkaisi korkeakoulutuksen määrärahoja 59 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja 112 miljoonaa euroa vuonna 2027 indeksijäädytyksellä, jos valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ehdotus toteutuisi. Ehdotetut leikkaukset vastaisivat arviolta noin 7 300 opiskelupaikan kustannuksia vuonna 2026 ja peräti 14 000 opiskelupaikan kustannuksia vuonna 2027.

– Hallitus on sitoutunut tavoitteeseen, että puolet nuorista saisi korkeakoulututkinnon. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi korkeakoulujen kapasiteettia kouluttaa nuoria pitää kasvattaa, ei leikata, sanoo Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFIn puheenjohtaja, rehtori Ilkka Niemelä Aalto-yliopistosta.

Hallitus teki säästöjä koulutuksesta jo kevään kehysriihessä, muistuttaa Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

– Vakaalla perusrahoituksella turvataan korkeakoulujen toimintaedellytykset ja pitkäjänteinen henkilöstösuunnittelu. Toteutuessaan leikkaukset heikentäisivät opetus- ja tutkimushenkilöstön mahdollisuuksia tarjota laadukasta koulutusta ja tehdä tutkimusta. Seuraukset olisivat vahingollisia suomalaiselle sivistykselle ja yhteiskunnalle, sanoo Murto.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen puheenjohtaja Riitta Konkola korostaa indeksikorotusten merkitystä myös ammattikorkeakoulujen näkökulmasta.

– Indeksien merkitys on erittäin suuri. Ilman indeksikorotuksia ammattikorkeakoulut muuttuisivat toimintakyvyttömiksi. Aiemmat säästöpäätökset ovat heikentäneet tilannetta. Vetoamme hallitukseen, että koulutukseen ja tutkimukseen ei kohdisteta uusia säästöjä budjettiriihessä, Konkola sanoo.

Lisätietoja:

  • Opetusalan ammattijärjestö OAJ: puheenjohtaja Katarina Murto, katarina.murto@oaj.fi,  puh. 050 568 9188
  • Sivistysala ry toimitusjohtaja Susanna Niinistö-Sivuranta
  • Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI puheenjohtaja, rehtori Ilkka Niemelä 
  • Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene puheenjohtaja, rehtori-toimitusjohtaja Riitta Konkola