Hallitus aikoo lopettaa koulutuskorvauksen maksamisen julkisille työnantajille. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja alan pääsopijajärjestöt JAU ry, Juko ry ja Sote ry varoittavat, että tämä heikentäisi kuntien ja hyvinvointialueiden mahdollisuuksia eri työtehtävissä toimivien ammattilaisten osaamisen kehittämiseen muun muassa sote-, kasvatus- ja opetusaloilla.
Koulutuskorvaus on ollut kunnille ja hyvinvointialueille merkittävä taloudellinen tuki henkilöstön osaamisen suunnitelmalliseen kehittämiseen. Korvauksen käyttö on ollut kasvussa, ja nykyisin jo lähes kaikki kunnat ja hyvinvointialueet hyödyntävät tätä mahdollisuutta.
KT ja järjestöt korostavat, että yhdessä jo aiemmin lakkautetun aikuiskoulutustuen kanssa koulutuskorvauksen lakkauttaminen kaventaisi työnantajien mahdollisuuksia kehittää henkilöstön osaamista kriittisen tärkeillä aloilla.
Koulutuskorvauksen poisto osuisi samoille naisvaltaisille aloille, joilla jo aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vähensi työntekijöiden ja viranhaltijoiden omia mahdollisuuksia kouluttautua työuran aikana. Ammatillisen kehittymisen mahdollisuudet vaikuttavat tutkitusti myös alojen houkuttelevuuteen.
Kunnat ja hyvinvointialueet hyödyntäneet korvausta eniten
Korvauksen käyttö kasvoi vuonna 2024 erityisesti hyvinvointialueilla. Koulutuskorvaus on ollut monelle työnantajalle tuki, joka on mahdollistanut henkilöstön osaamisen kehittämisen tiukassa taloustilanteessa. Vuonna 2024 maksetuista koulutuskorvauksista 74 prosenttia kohdistui kunta- ja hyvinvointialan työnantajille.
Koulutuskorvauksen poisto heikentäisi työnantajien mahdollisuuksia täydennyskoulutuksen tarjoamiseen. Se voisi pitkällä aikavälillä myös heikentää henkilöstön osaamistasoa. Täydennyskoulutuksen tarkoituksena on varmistaa henkilöstön osaaminen ja edistää ammatillista kehittymistä. Hyvinvointialueilla on lainsäädännön pohjalta velvollisuus huolehtia sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ammatillisesta kehittymisestä ja riittävästä täydennyskoulutuksesta. Tämä takaa osaltaan myös asiakas- ja potilasturvallisuuden.
Kunta- ja hyvinvointialalla on käynnissä myös useita merkittäviä, lakimuutoksiin perustuvia reformeja esimerkiksi
sote-, työvoima- ja koulutuspalveluissa. Samalla palvelu- ja henkilöstötarve kasvaa, kun väestö ikääntyy.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja OAJ
Puheenjohtaja Katarina Murto, p. 050 568 9188