Taiteen perusopetuksessa ei pidä heikentää opetuksen laatua

Osana taiteen perusopetuslain kokonaisuudistusta on valmistelussa asetusmuutos, joka johtaisi siihen, että taiteen perusopetuksessa työskentelevän opettajan kelpoisuudeksi riittäisi pedagogisen tutkinnon sijaan muu ammatillinen ansioituneisuus. Tämä asettaisi taiteen perusopetuksen vähemmän arvokkaaksi koulutusmuodoksi muihin verrattuna ja oppilaat eriarvoiseen asemaan.

Hallituksen kaavailema taiteen perusopetusta koskeva asetusmuutos osana taiteen perusopetuslain kokonaisuudistusta nostaisi ammatillisen ansioituneisuuden samalle tasolle opettajan kelpoisuuden kanssa. Se johtaisi taiteen perusopetuksen laadun heikkenemiseen, jos kaikkialla Suomessa ei edes yritettäisi palkata opettajan koulutuksen saaneita opettajia. Se voisi myös vähentää taiteilijoiden motivaatiota hankkia pedagogista osaamista ja kouluttautua opettajaksi.

– Taiteen perusopetuksen opettajien tulee olla päteviä, jotta laadukas opetus voidaan varmistaa ympäri Suomen. Taiteen perusopetuksen opettajan kelpoisuudet on säilytettävä vähintään nykyisen laajan oppimäärän mukaisina. Opettajilta on edellytettävä pedagogista koulutusta, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto toteaa.

Taide- ja kulttuuriala työllistää Suomessa yli 130 000 ihmistä.

– Luovien alojen liikevaihto oli vuonna 2022 noin 14 miljardia euroa ja sen synnyttivät pääosin pienyritykset ja yksinyrittäjät. Taiteen perusopetus antaa monelle alkusykäyksen luovalle alalle siirtymiseen. Opetustyö edellyttää erilaista osaamista kuin taiteilijana toimiminen. Pedagoginen pätevyys varmistaa sen, että opettaja osaa opettaa ja tukea kunkin oppilaan oppimista ja kehitystä, Murto sanoo.

Taiteen perusopetusta järjestetään arkkitehtuurista, kuvataiteesta, käsityöstä, mediataiteesta, musiikista, sanataiteesta, sirkustaiteesta ja tanssista.

–  Kultakin taiteenalalta tulisi olla tarjolla korkeakoulutusta, jolla valmistettaisiin taiteen perusopetuksen opettajien pätevyys. Tällä hetkellä sanataiteessa sitä ei ole tarjolla. Yhden alan tai paikallisten rekrytointiongelmien takia ei kuitenkaan kannata laatia pykäliä niin, että se käytännössä laskee kaikkien taiteenalojen opettajien kelpoisuutta, Murto jatkaa.

Jo nykyinen laki ja asetus mahdollistavat epäpätevän henkilön palkkaamisen määräajaksi, jos oppilaitos ei onnistu rekrytoimaan päteviä opettajia.

–  Hallituksen esitysluonnoksessa merkittävä riski on myös opettajien työn halpuuttaminen. Oppilaitoksille voi tulla kiusaus palkata kouluttamattomia opettajia pienemmällä palkalla, Murto toteaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema asetusmuutos on ollut juuri lausuntokierroksella. OAJ vaatii omassa lausunnossaan kelpoisuusasetuksen uudelleenmuotoilua ja sitä varten järjestettävää asiantuntijakuulemista. 

Lue OAJ:n lausunto

Uusimmat uutiset ja tiedotteet