Velkajarrutyöryhmä julkaisi raporttinsa tänään. OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron mielestä on selvää, että seuraavalla hallituskaudella on edessä miljardiluokan sopeutukset, joista iso osa tehdään leikkaamalla menoja.
– Jos keskitytään liikaa velkaan ja leikkauksiin, on vaarana syödä tulevan talouskasvun edellytykset. Talous pitää nähdä kokonaisuutena ja luoda velkajarrun rinnalle kasvutakuu, eli sitoutua pitkäjänteisesti kiihdyttämään Suomen osaamis- ja koulutustason nousua. Velkaantuminenkaan ei hidastu, jos meillä ei tulevaisuudessa ole osaavaa työvoimaa, Katarina Murto sanoo.
Koulutusleikkausten tie on näivettymisen tie
Koulutuksen rahoitusta on Suomessa leikattu läpi 2000-luvun. Samalla Pisa-tulokset ovat laskeneet ja Suomi on romahtanut koulutustasossa jo reilusti alle OECD-maiden keskitason.
– Talouden ahdinkoon on Suomessa vastattu leikkaamalla koulutuksesta. Viimeistään nyt jokaisen pitäisi nähdä, että se tie on näivettymisen tie. Koulutusleikkaukset tuovat pikasäästöjä mutta aiheuttavat samalla vuosien osaamisvajetta, Murto sanoo.
Koulutuksen rahoituksen vahvistaminenkaan ei tuo pikavoittoja, mutta pidemmällä aikavälillä se maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin osaavana työvoimana ja tuottavuutena.
– Koulutusleikkaukset voivat sen sijaan aiheuttaa nopeastikin pysyvää vahinkoa. Mistä saamme tulevaisuudet osaajat, jos Suomessa ei ole riittävästi kelpoisia opettajia ja jokaiselle oppijalle taata yhdenvertaisia edellytyksiä oppimiseen? Murto kysyy.
"Päättäjät ovat valinnan edessä"
Katarina Murto perää päättäjiltä rohkeutta katsoa kauas. Velkajarru ja tulevat sopeutukset on tehtävä vaarantamatta koulutus- ja osaamistasoa ja laadukasta opetusta.
– Vain kiihdyttämällä osaaminen nousuun Suomi saadaan pysyvästi ja kestävästi kasvun tielle. Päättäjät ovatkin valinnan edessä. Haluammeko olla maa, joka näivettää lastemme tulevaisuuden koulutuksesta leikkaamalla vai maa, joka investoi kasvuun? Toivon, että järki voittaa ja löydämme yhteisen näkemyksen siitä, miten Suomi nousee osaamisen ja koulutuksen kärkimaaksi.
Ajankohtaista teemasta Koulutuksen rahoitus
-
Koulutuksen rahoitus 24.01.2026”Koulutus on järjettömän hyvä investointi tulevaisuuteen” – katso ekonomistipaneelin tallenne!
-
Koulutuksen rahoitus 21.01.2026Ulla Heinonen: Osaaminen on Suomen tärkein kasvupääoma
-
Koulutuksen rahoitus 29.12.2025Perusopetus ja varhaiskasvatus joutuvat maksajiksi kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistuksen kaatuessa
-
Koulutuksen rahoitus 14.11.2025OAJ:n lausunto valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta