Koulutus ja osaaminen ovat talouden perusta – Suomi tarvitsee kasvutakuun kehysriihestä

Hallitus kokoontuu huhtikuun loppupuolella kehysriiheen linjaamaan julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2027–2031. OAJ odottaa hallitukselta päätöksiä, joilla vahvistetaan kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen perustaa.

– Suomi tarvitsee näkymän inhimillisen pääoman kasvusta, jotta emme säästä itseämme entistä syvempään taantumaan, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo.  

OAJ haluaa hallituksen valmistelevan kasvutakuun eli luovan pitkän aikavälin suunnitelman koulutus- ja osaamistason nostamiseksi, jolla varmistetaan Suomen paluu takaisin koulutuksen kärkimaaksi.  

– Koko koulutusketjun on oltava laadukas varhaiskasvatuksesta yliopistoon saakka, Murto jatkaa. 

Ikäluokkien pienentymisestä syntyvät rahat pidettävä koulutuksessa 

Ikäluokkien pienentyminen vähentää kuntien valtionosuuksia arviolta 200 miljoonalla eurolla vuosittain. Tämä rahoitus ei saa kadota järjestelmästä, vaan se on ohjattava takaisin koulutukseen. 

Oppilasmäärien lasku ei tarkoita, että kustannukset pienenisivät samassa tahdissa. Jos rahoitus vähenee liian nopeasti, vaarantuu perustuslaissa turvattu oikeus yhdenvertaiseen koulutukseen. Samalla heikkenevät mahdollisuudet nostaa suomalaisten osaamistasoa – tavoite, jonka hallitus on itse asettanut. 

Suomi tarvitsee näkymän inhimillisen pääoman kasvusta, jotta emme säästä itseämme entistä syvempään taantumaan.

Hallituksen on tunnistettava kunnat, jotka rahoitusjärjestelmän vuoksi joutuvat leikkaamaan perusopetuksesta ja varhaiskasvatuksesta, ja turvattava peruspalvelut kohdennetulla rahoituksella. 

– Valtion on kannettava vastuunsa toteutumattomasta valtionosuusjärjestelmäuudistuksesta ja kuntien tilanteen hankaloittamisesta. Kasvatus ja koulutus eivät voi olla Suomessa se, joka joutuu maksajaksi epäonnistuneesta politiikasta, OAJ:n erityisasiantuntija Risto-Matti Alanko sanoo. 

Koulutustason nosto edellyttää vakaata rahoitusta 

Koulutusjärjestelmän rahoituksen on oltava vakaata, jotta toiminta säilyy pitkäjänteisenä. Korkeakoulujen rahoitus on turvattava indeksikorotuksin, ja uudet aloituspaikat on rahoitettava täysimääräisesti. 

Taiteen perusopetuksen lakihanke on saatettava toteutukseen ja sille on varattava uuden lain edellyttämä 10 miljoonan euron lisärahoitus. 

– On lopetettava toimintamalli, jossa uudistuksia tehdään ilman realistista rahoitusta niiden toimeenpanolle, Murto sanoo. 

OAJ tunnistaa julkisen talouden paineet, mutta muistuttaa, että säästöt ilman kasvutoimia eivät ratkaise ongelmia, vaan siirtävät niitä eteenpäin. Huhtikuun kehysriihi määrittää, rakennetaanko Suomeen kestävää kasvua ja tulevaisuususkoa vai annetaanko kasvun ja osaamispohjan edelleen rapautua.  

Kasvutakuu – mitä se tarkoittaa? 

OAJ:n esittämä kasvutakuu on yli hallituskausien ulottuva, parlamentaarinen suunnitelma koulutus- ja osaamistason nostosta, rahoituksesta ja toimenpiteistä. Sen tavoitteena on turvata koulutuksen pitkäjänteinen kehitys. 

Keskeiset elementit

  • Koulutus- ja osaamistason nosto ja rahoituksen ennakoitavuus pitkällä aikavälillä 
  • Indeksikorotusten turvaaminen  
  • Ikäluokkien pienentymisestä vapautuvien varojen ohjaaminen takaisin koulutukseen 

Uusimmat uutiset ja tiedotteet