Töissä ammatillisella toisella asteella
OAJ ammatillisen toisen asteen opettajien, oppilaanohjaajien ja esihenkilöiden oma ammattijärjestö
Haluamme, että jokainen jäsenemme onnistuu työssään, voi hyvin sekä tietää oikeutensa ja velvollisuutensa.
Etuja ja palveluita jäsenelle
OAJ:n jäsenenä kuulut ammatillisen toisen asteen opettajien yhteisöön
OAJ:n Ammatilliset Opettajat -jaosto OAO ja sen yhdistykset kokoavat jäsentensä edunvalvontaan ja järjestöpolitiikkaan liittyviä tavoitteita sekä tekevät esityksiä.
OAO:n valtakunnalliset yhdistykset ovat:
- Aikuisopettajien liitto AKOL
- Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajat ja asiantuntijat AO
- Koulutuksen esimiehet ja asiantuntijat KEA
- KSOLLI (Kuurojen ja sokeain opettajain liitto)
- SKO - Suomen korkeakoulujen ja toisen asteen opettajat
- Suomen musiikinopettajien liitto (SMOL)
- TOOL (Tekniikan alan oppilaitosten opettajien)
Vaikutamme puolestasi
Teet arvokasta työtä, ja sen tulee näkyä myös palkassa ja työoloissa. Toimintamme lähtökohtana on opettajien edunvalvonnan lisäksi opetuksen ja tutkimuksen lainsäädännön ja rahoituksen kehittäminen.
Vaikutamme alan arvostukseen sopimusneuvotteluissa ja poliittisella vaikuttamistyöllä paikallisesti, kansallisesti sekä kansainvälisesti ja otamme kantaa koulutuksen uudistamista koskeviin linjauksiin.
Työmme tavoite on laadukas toisen asteen opetus kaikkialla Suomessa.
Tavoitteet
Oppivelvollisten osalta perusrahoitusmalli säädetään yhteneväksi lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa. Perusrahoituksen osuuden on oltava vähintään 90 prosenttia. Lisäopetuksen, tuen ja erityisen tuen rahoitus on turvattava. Rahoitusmalli pitää selkeyttää kohtelemaan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja samanarvoisesti. Rahoituksen on oltava ennakoitavaa. Suoritusrahoituksen on huomioitava myös tutkinnon osaa pienempiä kokonaisuuksia.
Oppilaitoksessa annettavan opetuksen ja ohjauksen määrän on oltava riittävä, vähintään 15 tuntia (60 min.) osaamispistettä kohden, ja rahoitus on korvamerkittävä. Opiskelijoiden osaaminen ja jatko-opintoedellytysten toteutuminen on varmistettava. Säädetään opinto-ohjauksen mitoituksesta (1:150). Opettajalla on oltava oikeus laadukkaaseen ja kattavaan perehdytykseen, ammatilliseen täydennyskoulutukseen sekä osaavaan esihenkilöön.
Tukiopetuksesta ja osa-aikaisesta erityisopetuksesta on säädettävä. Erityisopettajan roolia on vahvistettava, erityisopettajamitoituksesta on säädettävä (1:100) ja ammatillisia erityisopettajia on lisättävä. Ammatillisiin vaativan erityisen tuen oppilaitoksiin on lisättävä opiskelijapaikkoja. Erityisoppilaitosten maantieteellisestä kattavuudesta ja hakeutumisvaihtoehtojen monipuolisuudesta on huolehdittava.
Lukiokokoulutusta ja ammatillista koulutusta on kehitettävä omina koulutusmuotoinaan. Toisen asteen koulutusta ei tule siirtää hyvinvointialueiden järjestettäväksi. Väestörakenteen muuttuessa lukio- ja ammatillisen koulutuksen saatavuus ja saavutettavuus on säilytettävä. Yhteistyötä toisen asteen ja muiden koulutusasteiden ja -muotojen kesken tulee kehittää kannustavalla rahoituksella ja siten, että siitä hyötyvät kaikki osapuolet.
Näin me vaikutamme päättäjiin
Vaikutamme lainsäädännön valmisteluun ja päätöksentekoon siten, että laadukas ammatillinen koulutus olisi totta kaikkialla Suomessa.
Tuoreimmat uutiset
-
Sopimusneuvottelut 11.10.2024Ensi kevään neuvotteluihin valmistautuminen on käynnissäEnsi keväänä neuvottelut ovat pääasia – lähes kaikki OAJ:n virka- ja työehtosopimukset päättyvät ja neuvotellaan uudestaan. Tavoitteenasettelu on käynnissä. Päätökset neuvottelukierroksen tavoitteista tekevät OAJ:laiset.
-
Sopimusneuvottelut 09.10.2024Avainta lopettaa toimintansa, uudet sopimukset neuvotteluun
-
Työmarkkinat 09.10.2024Hallituksen säästötalkoot aiheuttivat valtion organisaatioissa yt-neuvotteluiden aallon
-
Kuntavaalit 08.10.2024Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ovet aukesivat päättäjille
-
Kuntavaalit 07.10.2024Koulutus on kuntavaalien pääasia