Töissä ammatti-
korkeakoulussa
Jäsenenä kuulut ammattikorkeakoulujen vahvaan yhteisöön. OAJ:n ammatilliset opettajat OAO kerää yhteen opetus- ja tutkimusalalla työskentelevät ammattilaiset.
OAJ:n järjestörakenneEtuja ja palveluita jäsenelle
Vaikutamme puolestasi
Kehitämme korkeakoulujen työehtosopimuksia ja työoloja sekä koulutus-, tiede- ja innovaatiopolitiikkaa. Tunnemme hyvin myös IPR-oikeuksiin liittyvät kysymykset.
Olemme mukana eri ministeriöiden hallinnoimissa työryhmissä, joissa valmistellaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatioasioita, esimerkiksi korkeakoulujen rahoitusta.
Vaikutamme valmisteltavaan lainsäädäntöön ja päätöksentekoon siten, että ammattikorkeakoulut voivat toteuttaa tärkeää tehtäväänsä osaamisen ja innovaatioiden synnyttäjänä.
Tutkimus ohjaa työtämme
Yhteistyössä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa seuraamme ammattikorkeakouluissa työskentelevien näkemyksiä ammattikorkeakoulujen ja niissä tehtävän työn muutoksista.
Tutustu Kiviä ja keitaita -tutkimussarjaan
Ammattikorkeakoulujen omistusvallan keskittymisessä on suuri riski – tutustu OAJ:n selvitykseen!
OAO:n valtakunnalliset yhdistykset ovat:
- Aikuisopettajien liitto AKOL
- Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajat ja asiantuntijat AO
- Koulutuksen esihenkilöt ja asiantuntijat KEA
- KSOLLI (Kuurojen ja sokeain opettajain liitto)
- SKO - Suomen korkeakoulujen ja toisen asteen opettajat
- Suomen musiikin- ja taideopettajien liitto ry (SMOL)
- TOOL (Tekniikan alan oppilaitosten opettajien)
Valtakunnalliset yhdistykset kokoavat jäsentensä edunvalvontaan ja järjestöpolitiikkaan liittyviä tavoitteita sekä tekevät esityksiä, aloitteita ja järjestävät koulutuksia.
Tuoreimmat uutiset
-
Oppimistulokset 08.09.2026OAJ PISA-tuloksista: Oppimistulosten lasku voidaan kääntää oikeilla toimillaSuomalaisten nuorten oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut eri oppimistulosmittauksissa yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan oppiminen on eriytynyt muun muassa oppilaiden kotitaustan mukaan. Suunnan kääntäminen vaatii, että jokaiselle oppilaalle turvataan riittävä tuki ja opettajille aikaa keskittyä opettamiseen.
-
Sopimusneuvottelut 08.09.2026Uusi lakkoviikko kuudessa ammattikorkeassa
-
Sopimusneuvottelut 07.09.2026OAJ antoi syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin
-
Sopimukset 07.09.2026OAJ selvittää palkkasyrjintäkanteiden mahdollisuutta ammattikorkeakouluja vastaan
-
Koulutuksen rahoitus 01.09.2026OAJ:n analyysi hallituskaudesta: Koulutuksen rahoitus jää pakkaselle, vaikka yksittäisiä panostuksia on tehty
Lue lisää ammattikorkeakouluista Opettaja-lehdestä!
-
Ammattikorkeakoulu 11.05.2026Amk-opettajat lakossa reilujen työehtojen puolesta
-
Ammattikorkeakoulu 11.05.2026Arki ja tunteet: ”Jännitti, mitä tästä tulee”
-
Ammattikorkeakoulu 13.04.2026Lukijan mielipide: Älyhävikkiä myös korkeakouluissa
-
Ammattikorkeakoulu 13.04.2026Kielikylpyä ja liikkuvuustestejä ammattikorkeakoulussa