Töissä yliopistossa
OAJ:n on valinnut järjestökseen lähes 7 000 yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajaa, tutkijaa ja asiantuntijaa. Se tekee meistä yhden Akavan vahvimmista korkeakoulusektorin liitoista.
OAJ:n järjestörakenneEtuja ja palveluita jäsenelle
Kehitämme korkeakoulujen työehtosopimuksia ja työoloja sekä koulutus-, tiede- ja innovaatiopolitiikkaa. Tunnemme hyvin IPR-oikeuksiin liittyvät kysymykset.
Olemme mukana eri ministeriöiden hallinnoimissa työryhmissä, joissa valmistellaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatioasioita, esimerkiksi korkeakoulujen rahoitusta.
YLL – Valtakunnallista edunvalvontaa
Jäsenemme järjestäytyvät valtakunnallisiin piireihin ja yhdistyksiin edustamansa koulutusasteen mukaan. Yliopistojen opetusalan liitto YLL on yliopistoissa työskentelevien opetushenkilöstön ja tutkijoiden valtakunnallinen yhdistys.
YLL:n tärkein tehtävä on kehittää jäsentensä palvelussuhteen ehtoja ja työolosuhteita yhdessä OAJ:n kanssa. Se myös valvoo voimassa olevien sopimusten ja lainsäädännön noudattamista työpaikoilla ja antaa jäsenilleen palkkaukseen ja työaikaan liittyvää neuvontaa.
YLL edistää yliopistoissa annettavaa opetusta ja niissä tehtävää tutkimustyötä, opetuksen ja tutkimuksen vapautta sekä yliopistolaitoksen jatkuvaa kehittämistä.
Näin me vaikutamme päättäjiin
Vaikutamme valmisteltavaan lainsäädäntöön ja päätöksentekoon siten, että yliopistoilla on parhaat mahdolliset edellytykset opetukseen ja tutkimukseen.
Tuoreimmat uutiset yliopistoista
-
Sopimusneuvottelut 16.06.2026OAJ:n hallitus hylkäsi sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen työehtosopimukseksiOAJ:n hallitus käsitteli valtakunnansovittelijan antamaa sovintoehdotusta ja päätti hylätä ammattikorkeakoulujen työehtosopimuskiistaan annetun toisen sovintoehdotuksen yksimielisesti. Ehdotus oli rakennettu täysin työnantajan tavoitteiden pohjalta, ja palkkaratkaisu olisi ollut erityisen haitallinen opetushenkilöstölle.
-
Sopimusneuvottelut 14.06.2026Toinen sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan
-
Koulutusjärjestelmä 01.06.2026Maan hallitus rikkomassa perusarvon maksuttomasta tutkintokoulutuksesta
-
Sopimukset 01.06.2026Palkankorotuksia kesällä monilla sopimusaloilla
-
Sopimusneuvottelut 20.05.2026Ammattikorkeakouluissa jo seitsemäs lakkoviikko – tänään lakkoillaan Lapin amk:ssa
Lue lisää yliopistoista Opettaja-lehdestä!
-
Ihmiset 08.06.2026Tiedätkö Aapo Heikkilän? Ortotopologian dosentti teki varjotieteestä itselleen uran
-
Aikuiskoulutus 08.06.2026Essee: Opiskelu herätti ajatteluni eloon, ja siinä piilee koulutuksen itseisarvo
-
Ammattikorkeakoulu 13.04.2026Lukijan mielipide: Älyhävikkiä myös korkeakouluissa
-
Ihmiset 13.04.2026Sonja Kosunen: Oppimistulokset nousevat juurisyihin puuttumalla