Tuloksia haulle "Työaika"
OAJ selvitti kyselyllä syitä, millä perusteilla perusopetuksen vuosityöaikakokeilusta kieltäytyneiden koulujen opettajat ovat tehneet äänestyspäätöksensä. Painavin syy kieltäytymiselle oli pelko työajan riittämättömyydestä. Opettajat eivät myöskään luottaneet siihen, että sopimusta noudatettaisiin käytännössä siten kuin on tarkoitettu.
19.09.2019 UutinenPerusopetuksen vuosityöaikakokeiluun osallistumisesta on äänestetty kuuden kunnan 28 koulussa. Kokeiluun osallistumisen puolesta ovat äänestäneet yhdeksän koulun opettajat viidestä eri kunnasta. Mukaan ei ole halunnut 19 koulua.
19.09.2019 UutinenOpas varhaiskasvatuksen opettajien suunnittelu-, arvointi- ja kehittämistyöajan käyttöön sekä selvitys työaikaa koskevien erityismääräysten toteutumisesta. OAJ selvitti päiväkodin johtajan sekä varhaiskasvatuksen opettajan ja erityisopettajan työaikaa koskevien erityismääräysten toteutumista kyselyllä, koska sopimusmääräykseen on tehty suuria muutoksia. Julkaisu on lähetetty painettuna Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton VOL:in jäsenille Lastentarha-lehden 4/2019 mukana.
18.09.2019 JulkaisuSyyskuussa OAJ:n työhyvinvoinnin lukuvuosi keskittyy työaikaan. Mitä tehdä, kun tuntuu, että työaika ei riitä mihinkään ja tekemättömät työt stressaavat? Tutkija antaa kymmenen vinkkiä.
11.09.2019 UutinenYhteissuunnitteluaika ylittyy herkästi ennen aikojaan, jos sitä ei suunnittele ja seuraa. OAJ:n laatiman suunnittelutaulukon avulla voidaan suunnata ys-aikaa opettajan ydintehtäviin.
04.09.2019 UutinenAmmatilliset oppilaitokset ovat voineet siirtyä vuosityöaikaan viime vuoden elokuusta lähtien. Työnantajat ovat resursoineet opettajien työaikaa varovasti, kertoo OAJ:n tekemä kysely. Uudenlaisen työaikamallin käyttöönotossa on ollut haasteita, sillä uuteen järjestelmään on osin siirrytty kiireellä.
02.09.2019 UutinenMiten lapsiryhmän ulkopuolista työaikaa käytetään tänä lukuvuonna? Siitä päätetään päiväkodeissa juuri nyt. OAJ:n työmarkkina-asiamies vastaa kuuteen suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistyöaikaa koskevaan kysymykseen.
30.08.2019 UutinenTyöaikaopas kuvaa sopimustulkintojen työaikaan liittyviä pääkohtia. On siis syytä huomioida, että poikkeuksia ja yksityiskohtia on paljon. Voit tarkistaa ne omalta luottamusmieheltäsi, TES- ja VES-kirjoista tai OAJ:n verkkosivuilta. Työhyvinvointiasioissa voit olla yhteydessä oman esimiehesi lisäksi myös työsuojeluvaltuutettuusi.
30.08.2019 JulkaisuVuosityöaikaan siirtyminen on esimerkki siitä, että ammattijärjestön on reagoitava opetusalalla tapahtuviin muutoksiin. Suurten muutosten keskellä avainasemassa on tilanteen jatkuva seuranta. Vain siten epäkohtiin voidaan puuttua ja varmistaa jäsenten edun toteutuminen.
28.08.2019 BlogiAluehallintovirasto ei näe valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen vuosityöaikasopimuksessa moitittavaa. OAJ:n neuvottelujohtaja korostaa, että sopimuksen virheellisiin tulkintoihin pitää puuttua viipymättä.
27.08.2019 Uutinen