• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Työaika"

Varhaiskasvatuksen opetushenkilöstöä koskevat työaikamääräykset

Varhaiskasvatuksen opettajia koskevista työaikamääräyksistä, niiden soveltamisesta sekä ohjeita ongelmatilanteisiin on koottu esitteeseen.

11.09.2023 Julkaisu
Sauna-live: Tule kysymään ja kuulemaan ys-ajasta

Sauna-livet jatkuvat ja tällä kertaa aiheena on yhteissuunnittelutyöaika eli ys-aika.

06.10.2022 Tapahtuma
Vuosityöajassa olevan yliopistojen harjoittelukoulun erityisopettajan työaika

Harjoittelukoulun erityisopettajan vuosityöaika jakautuu aikaan ja paikkaan sidottuun työaikaan sekä ajan ja paikan suhteen vapaavalintaiseen työaikaan eli luottotyöaikaan.

31.08.2022 Sisältösivu
Kaikki perusopetuksen vuosityöaikakokeilut päättyvät

OVTESin perusopetuksen vuosityöaikakokeilut päättyvät. Kokeilussa oleva työaikamalli ei saatujen kokemuksien perusteella sovellu perusopetukseen.

17.02.2022 Uutinen
OAJ ohjeistaa – Etä- ja lähiopetuksen samanaikainen järjestäminen sekä lähiopetuksen suoratoisto

Sekavat ja ristiriitaiset koronaohjeistukset ovat aiheuttaneet kouluissa päänvaivaa erityisesti opetusjärjestelyjen osalta. OAJ on laatinut nyt ohjeet sekaopetuksen eli etä- ja lähiopetuksen samanaikaiseen järjestämiseen sekä lähiopetuksen suoratoistoon.

19.01.2022 Uutinen
Valtuutetut tutustuivat uuden palkkaus- ja työaikajärjestelmän hahmotelmaan

Valtuuston edellyttämän uudenlaisen palkkaus- ja työaikajärjestelmän kehittämistä on edistetty tulo- ja palkkapoliittisen toimikunnan voimin tämän syksyn aikana. Opetusvelvollisuuteen (opv) perustuvaa hahmotelmaa esiteltiin ensimmäistä kertaa myös syysvaltuustossa yleissivistävien opettajien valtuustoryhmälle.

29.11.2021 Uutinen
Opettaja – pidä huolta vapaa-ajastasi

Pimeä varallaolo on osalle työntekijöistä arkipäivää. Viestiryhmissä keskustelu ei kuitenkaan kuulu vapaa-ajalle ja työasiat hoidetaan työaikana. Siihen jokaisella työntekijällä on oikeus.

20.10.2021 Blogi
Suunnittelussa uusi palkkaus- ja työaikajärjestelmä

Kevätvaltuustossa 2020 hyväksytyssä ponnessa edellytettiin uudenlaisen palkkaus- ja työaikajärjestelmän kehittämistä. Pohjaehdotusta käsiteltiin ensimmäisen kerran OAJ:n tulo- ja palkkapoliittisessa toimikunnassa syyskuun alussa. Lisäksi ehdotus esiteltiin OAJ:n hallitukselle tänään.

14.09.2021 Uutinen
Perusopetuksen vuosityöaikakokeilut ovat pian maalissa

Kolmivuotinen vuosityöaikakokeilu päättyy nyt Helsingissä, Vantaalla, Vaasassa ja Lahdessa. Kokeilu jatkuu vielä vuoden Jyväskylässä.

28.05.2021 Uutinen
Sak-työaika mahdollistaa varhaiskasvatuksen laadun

Varhaiskasvatuksen opettaja tekee sak-työaikana lakisääteisiä suunnittelu-, arviointi ja kehittämistehtäviä. Tärkeä työ vaati työrauhan ja etätyön mahdollisuuksien hyödyntämisen.

08.04.2021 Blogi