Suomen menestys rakentuu koulutuksen ja opettajien työn varaan. Haluan esittää OAJ:n puolesta lämpimän kiitoksen tasavallan presidentti Stubbille, joka osoittaa valtavaa arvostusta opettajien työtä kohtaan valitsemalla itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teemaksi koulutuksen ja sivistyksen suomalaisen yhteiskunnan rakentajana. Samaa arvostusta toivon koko yhteiskunnassa ja erityisesti kohti seuraavia eduskuntavaaleja.
Suomen tarina on jo yli vuosisadan ajan rakentunut sivistyksen ja koulutuksen vahvistamiseen. Koulutus on kantanut maatamme läpi vaikeiden aikojen, vahvistanut yhteiskuntaamme ja luonut perustan sille vakaudelle ja hyvinvoinnille, josta saamme tänään olla ylpeitä. Ilman koulutukseen panostamista emme olisi osaava ja tulevaisuuteen katsova Suomi.
Koulutusjärjestelmä, laadukas opetus ja yleissivistys ovat antaneet monelle eri sukupolvelle valmiudet rakentaa moderni, teknologiaa hyödyntävä hyvinvointiyhteiskunta. Koulutus on mahdollistanut myös edellytykset pitkäjänteiselle talouskasvulle vuosikymmenten saatossa.
Koulutus on mahdollistanut myös edellytykset pitkäjänteiselle talouskasvulle vuosikymmenten saatossa.
Syksyn velkajarrupäätöksen myötä on keskusteltu siitä, mitä talouden tasapainottaminen edellyttää. On ilahduttavaa, että monet puolueiden puheenjohtajat ovat jo julkisuudessa kertoneet koulutuksen olevan säästöjen ulkopuolella puolustusmenojen rahoittamiseksi. Se, että päättäjät haluavat panostaa koulutukseen vaikean taloustilanteen keskellä, on tärkeä arvovalinta koko Suomen tulevaisuuden kannalta. Laadukas koulutus ja opetus sekä koko koulutusketjun toimivuus ovat välttämättömän talouskasvun ja hyvinvointiyhteiskunnan edellytyksiä jatkossa.
Laadukas koulutus ja opetus sekä koko koulutusketjun toimivuus ovat välttämättömän talouskasvun ja hyvinvointiyhteiskunnan edellytyksiä jatkossa.
Laadukas koulutus ei synny tyhjiössä. Sen mahdollistavat korkeasti koulutetut, osaavat ja arvostetut opettajat ja opetusalan esihenkilöt. Opettajat ovat niitä, jotka mahdollistavat oppimisen ja osaamisen kaikille ja kaikkialle yhteiskuntaan. Jokainen ikäluokka oppii opettajien tekemällä työllä rakentamaan tulevaisuuden Suomea.
Nykypäivän talous- ja turvallisuushaasteiden sekä epävarmuuksien keskellä tarvitsemme toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Koulutus lisää osallisuutta, kaventaa hyvinvointieroja ja vahvistaa demokratiaa, yhdenvertaisuutta ja yhteiskuntarauhaa. Opetuksen, tutkimuksen ja tieteen vapaus kehittää yhteiskuntaamme, mahdollistaa innovaatiot, luo sivistystä ja rakentaa kriittistä ajattelua.
Opetuksen, tutkimuksen ja tieteen vapaus kehittää yhteiskuntaamme, mahdollistaa innovaatiot, luo sivistystä ja rakentaa kriittistä ajattelua.
Itsenäisyyspäivänä on syytä muistaa, että Suomen menestys ei ole ollut sattumaa. Se on ollut määrätietoista työtä, jossa koulutuksen ja opettajien työn merkitys on tunnistettu ja tunnustettu. Pitämällä kiinni sivistyksen, koulutuksen ja pätevien opettajien arvostuksesta ja huolehtimalla niistä tuleville sukupolville varmistamme, että itsenäinen Suomi säilyy vahvana, osaavana ja elinvoimaisena myös tulevina vuosikymmeninä.
Ensi vuoden alusta alkaen OAJ jatkaa yhteiskunnallista keskustelua koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä Suomen tulevaisuudelle. Kutsumme mukaan niin jäsenemme, yhteistyökumppanimme, kaikki eduskuntapuolueet ja poliittiset päättäjät, yhteiskunnalliset toimijat sekä kansalaiset.
Ensi vuoden alusta alkaen OAJ jatkaa yhteiskunnallista keskustelua koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä Suomen tulevaisuudelle.
Koulutus on puolustamisen arvoista. Ilman opettajia Suomessa ei ole koulutusta eikä osaajia millään yhteiskunnan sektorilla. Opettajien työ mahdollistaa ja varmistaa osaavan sivistys- ja hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuden. Laadukkaalla koulutuksella mahdollistamme myös pitkäjänteisen talouskasvun ja kokonaisturvallisuuden.
Arvokasta itsenäisyyspäivää koulutuksen, sivistyksen ja opettajien työn arvostuksen hengessä!
Presidentti Stubbin itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana on tänä vuonna koulutus ja sivistys suomalaisen yhteiskunnan rakentajana. Kutsuttujen joukossa on useita opetusalalla työskenteleviä. Puheenjohtaja Katarina Murto edustaa OAJ:tä itsenäisyyspäivän vastaanotolla Presidentinlinnassa.
Lue lisää vastaanoton ennakkotunnelmista Opettaja-lehden jutusta