Korostamme, että kuntouttavan suljetun laitospalvelun piirissä olevat lapset eivät saa joutua eriarvoiseen asemaan opetuksen osalta.
Etäyhteyksiä voidaan hyödyntää lain sallimissa rajoissa esimerkiksi harvinaisten kielten, uskontojen ja valinnaisten aineiden opetuksessa. Opetuksen tulee tapahtua aina opettajan johdolla, valvonnassa ja tuella. Etäyhteyksin toteutettavaa opetusta harkittaessa tulee huomioida oppilaiden ikä ja edellytykset. Opetuksen on oltava saavutettavaa ja laadukasta myös etäyhteyksin.
Opetusta voi antaa vain opettaja. Kuntouttavan suljetun laitospalvelun piirissä olevilla lapsilla ja nuorilla on oltava yhtälailla oikeus kelpoisten opettajien antamaan opetukseen ja oppimisen tukeen. Tältä osin säädöstä ja sen perusteluita tulee täsmentää.
Huoli kodin ja koulun välisen yhteistyön toteutumisesta
Nostimme lausunnossamme esiin huolen kodin ja koulun välisen yhteistyön toteutumisesta sijaishuollon aikana. Päiväkodin ja koulun olisi ehdottoman tärkeää saada tieto, mikäli lapsen huoltajissa tapahtuu muutoksia eivätkä he ole lapsen tukena tai käytettävissä kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön.
Pidämme suurena puutteena sitä, ettei laki velvoita huostaanottopäätöksen yhteydessä ilmoittamaan kirjallisesti lapsen päiväkotiin tai kouluun miltä osin kukin taho, huoltaja tai muut henkilöt vastaavat lapsen asioista ja tekevät yhteistyötä koulun kanssa.
Ehdotamme, että tiedonkulkua selkeytetään. Lastensuojelulain 52 a pykälän 2 momenttiin tulisi tehdä lisäys siitä, että sosiaalityöntekijän olisi varmistettava lapsen perusopetukseen ja muihin opintoihin liittyvien tietojen siirtämisestä opetuksen järjestäjälle.