OAJ odotti työministeri Arto Satosen 8.11. järjestämän työmarkkinaseminaarin tuloksena työministerin asettamispäätöstä ja toimeksiantoa siitä, että keskeiset liitot ja neuvottelujärjestöt ryhtyvät neuvottelemaan työmarkkinamallista.
– Oli pettymys, ettei työministeri tehnyt selkeää päätöstä neuvotteluprosessin käynnistämiseksi. Sen sijaan hän käynnisti lausuntokierroksen lakiin säädettävästä vientivetoisesta työmarkkinamallista. Työministeri esitti kuitenkin vetoomuksen, että lausuntokierroksen aikana, eli kahden kuukauden kuluessa, työmarkkinaosapuolet hakisivat ratkaisua keskenään.
– OAJ on koko syksyn tuonut esiin valmiutta ja halukkuutta neuvotella uudesta työmarkkinamallista keskeisten liittojen ja neuvottelujärjestöjen kesken. Liitot ja neuvottelujärjestöt neuvottelevat palkoista, joten olisi vastuullista, että nämä työmarkkinaosapuolet pääsisivät keskenään ratkaisuun sen sijaan, että poliitikot puuttuvat palkkaneuvotteluihin. Neuvottelutie olisi myös työmarkkinoiden vakauden kannalta parempi. Nyt vain täytyy löytyä tahtoa ja ratkaisukykyä niin työnantaja- kuin työntekijäliitoilta käynnistää neuvotteluprosessi. OAJ:n tai neuvottelujärjestö Jukon tulee olla neuvotteluprosessissa mukana, Murto edellyttää.
– Ensi vaiheena järjestämme 23.11. poliittisen mielenilmauksen lakisääteistä työmarkkinamallia vastaan. Emme voi hyväksyä sitä, että lailla sementoitaisiin opettajien ja tutkijoiden sekä koko julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkakehitys. OAJ:n hallitus päätti eilisessä ylimääräisessä kokouksessaan myös vahvemmista painostustoimista ja niistä ilmoitamme tarvittaessa myöhemmin, Murto sanoo.
– OAJ:n lähtökohtana ja päämääränä eivät ole järjestölliset toimet, vaan haluamme päästä viipymättä neuvottelupöytään yhdessä muiden keskeisten liittojen ja neuvottelujärjestöjen kanssa. Haluamme neuvotteluteitse päästä ratkaisuun, Murto tähdentää.
OAJ:n mielenilmaisu järjestetään Helsingissä 23.11., mikäli neuvottelut työmarkkinamallista eivät käynnisty.
Opetusalan Ammattijärjestö ei hyväksy hallitusohjelmaan kirjattua lakisääteistä työmarkkinamallia. Se rajoittaisi toteutuessaan liittojen sopimusvapautta neuvotella palkoista, hidastaisi julkisen sektorin naisvaltaisten alojen palkkakehitystä ja tekisi valtakunnansovittelijan tehtävän täysin turhaksi.
Ajankohtaista työmarkkina-asiaa
-
TiedoteTyömarkkinat 17.12.2024Poliitikot sekaantuvat jatkossa palkkaneuvotteluihin – vientimallilailla halutaan ajaa opettajat palkkakuoppaan
-
TiedoteTyömarkkinat 13.11.2024Vientimallilaki ei saa kansan tukea – vain 26 prosenttia kannattaa lakia
-
BlogiTyömarkkinat 29.10.2024Ruotsin palkkatilastot osoittavat, että vientimalli johtaa palkkavaaleihin
-
UutinenTyömarkkinat 23.10.2024Mihin perustuvat puheet opettajien palkkakuopasta? Ekonomisti avaa palkkatilastoja
-
UutinenTyömarkkinat 09.10.2024Hallituksen säästötalkoot aiheuttivat valtion organisaatioissa yt-neuvotteluiden aallon
- Lisää ajankohtaista