Viime kesänä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko, Julkisen alan unioni Jau sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sopivat niin sanotusta perälaudasta, jolla määritettiin vuoden 2023 ja 2024 palkankorotuksia. Sopimuksen mukaan verrokkialojen eli teknologiateollisuuden, kemianteollisuuden ja kuljetusalan korotukset huomioidaan myös kunta- ja hyvinvointialueiden sopimuksissa, mikäli ne ovat suuremmat kuin tälle ja ensi vuodelle jo sovitut 1,9 prosenttia. Ylimenevästä osuudesta jaetaan yleiskorotuksina 70 prosenttia ja 30 prosenttia sovitaan paikallisesti.
– Palkansaajia edustavat järjestöt, Juko ja Jau, edellyttävät, että neuvottelut kunta- ja hyvinvointialueiden tämän ja ensi vuoden sopimuskorotuksista ja verrokkialojen kytköksestä käynnistetään viipymättä KT:n kanssa, OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja Katarina Murto painottaa.
Eilen sovitussa teollisuuden sopimuksessa teknologiateollisuudessa palkat nousevat 3,5 prosentin yleiskorotuksella ja 400 euron kertaerällä vuonna 2023, ja 2 prosentin yleiskorotuksella ja 0,5 prosentin suuruisella yritys- tai työpaikkakohtaisella työnantajan jakamalla erällä vuonna 2024. Kemianteollisuudessa palkat nousevat vuonna 2,2 prosentin yleiskorotuksella, ja kahdella 400 euron kertaerällä. Vuonna 2024 kemianteollisuudessa yleiskorotus on 3,3 prosenttia ja yritys- ja työpaikkakohtainen erä 0,2 prosenttia.
– Yksityiskohtia toki on neuvoteltavana, joten neuvottelut on tarpeen käynnistää pikaisesti, Murto sanoo.
Teollisuudessa neuvottelutulos – vaikutuksia myös kunta-alan palkkoihin
Teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden neuvottelutuloksella on vaikutuksia myös kunta-alan opettajien palkkoihin. Juko ja Jau edellyttävät, että neuvottelut kunta- ja hyvinvointialueiden tämän ja ensi vuoden sopimuskorotuksista aloitetaan viipymättä työnantajan edustajan KT:n kanssa.
Uutinen
06.02.2023 - 13.33
Uusimmat uutiset ja tiedotteet
-
Varhaiskasvatus 11.07.2026OAJ: Hallitus romuttaa päiväkodinjohtajien kelpoisuuksia vastoin tutkimustietoa ja perusteluita
-
Ammatillinen oppilaitos 26.06.2026Oppivelvollisten saaman opetuksen määrästä ammatillisessa koulutuksessa ei ole tietoa
-
Koulutuksen rahoitus 25.06.2026Miten turvataan jokaiselle lukutaito ja Suomelle talouskasvunkin edellyttämät osaajat? Kolmessa keskustelussa haettiin ratkaisuja
-
Eduskuntavaalit 17.06.2026Puoluevaikuttajat harvinaisen yksimielisiä: koulutus on viimesijainen leikkauskohde
Uusimmat uutiset ja tiedotteet
-
Ammatillinen oppilaitos 26.06.2026Oppivelvollisten saaman opetuksen määrästä ammatillisessa koulutuksessa ei ole tietoaOAJ oikaisee aiempaa selvitystään, koska eHOKS-aineistoon perustuen ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä toteutuneen opetuksen ja ohjauksen määrästä ammatillisessa koulutuksessa.
-
Koulutuksen rahoitus 25.06.2026Miten turvataan jokaiselle lukutaito ja Suomelle talouskasvunkin edellyttämät osaajat? Kolmessa keskustelussa haettiin ratkaisuja
-
Sopimusneuvottelut 16.06.2026Valtion oppilaitoksiin neuvottelutulos – Näin virastoerät jakaantuvat
-
Turvallisuus 12.06.2026OAJ ei hyväksy keskusjärjestöjen droonisuositusta – ”Neuvottelutulos jäi torsoksi, palkka on maksettava"
-
Taiteen perusopetus 11.06.2026Taiteen perusopetuksen uudistus esitettiin eduskunnalle – opettajilta vaaditaan jatkossa pedagogiset opinnot