Kuntien heikko taloustilanne näkyy läpi Suomen pyyhkivässä yt-aallossa. OAJ:n seurannan mukaan henkilöstövähennyksiin tähtääviä yhteistoimintamenettelyjä on käynnistetty tänä vuonna jo 44 kunnassa, kun edellisvuonna samaan aikaan luku oli 27. Listalla on suuriakin kuntia, kuten Espoo ja Vantaa.
– Päättäjien niin kunnissa kuin maan hallituksessa on nyt herättävä kuntien vaikeaan taloustilanteeseen. Ilman uusia ratkaisuja yt-buumi uhkaa loppuvuodesta ja tulevina vuosina vain kiihtyä. On turhaa haaveilla kuntien elinvoiman lisäämisestä, saati oppimistulosten nostamisesta, jos koulut, päiväkodit ja oppilaitokset joutuvat irtisanomaan opetushenkilöstöään, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo.
Heikko työllisyys kurjistaa kuntien taloutta ja palveluja
Kuntien taloustilannetta kurittaa erityisesti pitkään korkeana pysynyt työttömyys.
– Työttömyys vaikuttaa kuntien talouteen sekä pienentyneinä verotuloina että kasvavina menoina. Kunnat joutuvat maksamaan työttömyysetuuksista kasvavan osuuden työttömyysjaksojen keston mukaan, ja kaikkiaan nämä kustannukset nousevat jo noin 900 miljoonaan euroon. Tämä synnyttää helposti kierteen, jossa kunnat joutuvat jatkuvasti heikentämään peruspalvelujaan ja irtisanomaan henkilöstöään. Lopputuloksena on lisää työttömiä ja kuntien yhä heikompi vetovoima, OAJ:n pääekonomisti Elina Pylkkänen sanoo.
Hän pelkää yt-buumin vain kiihtyvän jatkossa, jos tilanteeseen ei puututa.
– Työttömyyden valtavaan kasvuun kunnat eivät ole voineet vaikuttaa mitenkään. Talous on ollut yli kolme vuotta matalasuhdanteessa kansainvälisten kriisien vuoksi ja työttömien määrää ovat kasvattaneet myös tiukennukset sosiaaliturvaan. Pitkäaikaistyöttömyyden kustannukset tulisi tässä tilanteessa siirtää valtion maksettaviksi, Pylkkänen ehdottaa.
Siirto helpottaisi kuntien tilannetta heti. Säästyvät rahat kannattaa käyttää peruspalvelujen puolustamiseen ja aktivoiviin työllisyyspalveluihin. Pidemmällä aikavälillä opetuksen laatu pitää turvata sijoittamalla ikäluokkien pienentymisestä säästyvät rahat opetukseen.
OAJ seuraa yt-tilannetta tiiviisti
OAJ:n luottamusedustajat eri puolilla Suomea valvovat, että yt-prosessit viedään läpi lakien mukaan ja oikeudenmukaisesti. Heiltä OAJ myös kokoaa tiedot henkilöstövähennyksiin tähtäävistä yt-menettelyistä.
– Luottamusedustajat ovat yt-prosessissakin tärkeä linkki työnantajan ja jäsenten välissä. OAJ:n toimisto on puolestaan luottamusedustajien tukena, käydäänpä yt-neuvotteluja kunnissa tai yksityisissä oppilaitoksissa, OAJ:n kehittämispäällikkö Niku Tuomisto sanoo.
Neljä ratkaisua kuntatalouden ja työllisyyden helpottamiseksi
OAJ:n pääekonomisti Elina Pylkkänen on pitkään seurannut julkisen talouden kehitystä. Hän kokosi neljä ratkaisua kuntien taloustilanteen ja työllisyyden parantamiseksi.
- Työttömyysetuuksien maksuosuuden tilapäinen siirto valtiolle. Kunnat maksavat työttömyysetuuksista kasvavan osuuden jokaisesta yli 100 päivää työttömänä olleesta ihmisestä. Yhteensä kuntien maksuvastuu on jo noin 900 miljoonaa euroa. Nämä kustannukset tulisi siirtää valtion vastuulle määräajaksi.
- Työllisyyspalvelujen vaikuttava kohdentaminen ja resursointi. Työllisyyspalvelut ovat paljon muutakin kuin työttömyyden hallinnointia. Palvelujen tehokas kohdentaminen edellyttää valikoivia toimia valmennuksiin sekä työvoimakoulutuksiin uusille kasvaville toimialoille. Monet pitkäaikaistyöttömät vaativat tuekseen sosiaali- ja terveyspalveluja, ja monilla on alentunut työkyky. Valtion täytyy nopeasti tukea kuntia rakentamaan erilaisia täsmäratkaisuja juuri oman alueensa tarpeisiin. Kaikkien työttöminä olevien tilanne pitäisi käydä läpi ja poistaa kuntien vastuita kerryttävien työttömien joukosta erilaisista syistä työkyvyttömät.
- Tiiviimpi yhteistyö alueen työvoimaviranomaisten, yritysten ja oppilaitosten kanssa. Alueellinen yhteistyö nousee talouskasvun elpyessä entistä tärkeämmäksi. Paikallisten yritysten ja oppilaitosten kanssa täytyy rakentaa räätälöityjä koulutuksia, koulutusohjelmia ja syventää osaamis- ja laiteintegraatiota. Yritykset tarvitsevat oppilaitosten tukea uudistumiseen, kasvuun ja teknologiasiirtymään.
- Koulutuksen automaattileikkurille stoppi. Koulutus on niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä kaikkein tärkein edellytys kasvulle. Ikäluokkien pienentymisestä vapautuvat rahat täytyykin pitää koulutuksessa, jotta oppimistulokset, koulutustaso ja työllisyys saadaan käännettyä nousuun.
Näin OAJ seuraa yt-tilannetta
- OAJ ylläpitää valtakunnallista listaa kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien yhteistoimintamenettelyistä luottamusedustajilta saamiensa tietojen pohjalta.
- Kun opetuksen järjestäjä aloittaa yhteistoimintamenettelyn, OAJ tukee luottamusedustajia läpi yt-prosessin.