Eduskunnan tarkastusvaliokunta jätti 15.10. mietinnön, jossa esitetään ratkaisuja oppimistulosten laskun pysäyttämiseksi. Vaikka mietintö pitää sisällään myös kannatettavia toimenpiteitä, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ pitää esitystä kansallisen päättökokeen kokeilusta vääränä suuntana koulutusjärjestelmälle.
Opiskellaanko osaamista vai testejä varten?
Kaikkea opetussuunnitelman mukaista osaamista ei voida tiivistää yksittäisiin, kaikille yhteisiin kokeisiin. Oppimistulosten lasku ei Suomessa myöskään rajoitu tiettyihin kouluihin tai alueisiin, vaan tapahtuu niissä kaikissa ja koskee koko ikäluokkaa. Tässä syystä kaikkien oppilaiden osaamisen mittaaminen kokonaisaineistolla otosten sijaan ei toisi enempää vastauksia oppimistulosten laskemisen syille.
Valtakunnallisilla kokeilla ei saataisi selville syitä, miksi osaamistasot Suomessa ja lähes kaikissa maissa laskevat.
– Jos testituloksista tulee opetusta voimakkaimmin ohjaava tekijä, vaarana on opetuksen kaventuminen ja niin sanottu teaching to the test -ilmiö. Ilmiössä opetus alkaa painottua kokeissa mitattaviin asioihin laaja-alaisen oppimisen sijaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
Oppimisen taso on laskenut myös maissa, joissa on käytössä koko maan laajuiset, yhtenäisesti arvosteltavat kokeet. Suomessa on jo käytössä suunnitelmallisia otosperusteisia kokeita oppimistulosten testaamiseksi.
– Tiedämme, että Pisa-vertailussa oppimistulokset ovat laskeneet. Valtakunnallisilla kokeilla ei saataisi selville syitä, miksi osaamistasot Suomessa ja lähes kaikissa maissa laskevat. Velkajarrun ja tulevien sopeutusten tilanteessa rahoitusta ei tule myöskään kohdentaa toissijaisiin asioihin, vaan aidosti toimenpiteisiin, joilla osaamis- ja koulutustaso ja oppimistulokset saadaan nousuun, Murto jatkaa.
Kasvatetaan mieluummin opetusmäärää
Ongelmiin on jo tällä hallituskaudella pyritty tarttumaan, muun muassa lisäämällä varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmääriä, osaamistakuu-lakiuudistuksella, jonka myötä oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä selkeytetään sekä määrittelemällä vähimmäisosaamiselle tavoitteet vuosiluokittain. Istuva hallitus on myös lisännyt oppitunteja matematiikkaan ja äidinkieleen ja oppitunneilla on kielletty kännyköiden käyttö.
Välittömästi puuttumista vaatii oppimisen tuen uudistuksen toteutus, joka kaikissa kunnissa ei nyt oppilaskohtaisen tuen osalta toteudu lain mukaisesti.
Näiden toimien lisäksi oppimisen ja koulunkäynnin tukea on uudistettu, jolla niin ikään pyritään puuttumaan laskeneisiin oppimistuloksiin.
– Näiden toimien vaikutuksia oppimiseen pitää seuraavaksi tutkia. Välittömästi puuttumista vaatii oppimisen tuen uudistuksen toteutus, joka kaikissa kunnissa ei nyt oppilaskohtaisen tuen osalta toteudu lain mukaisesti, OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen sanoo.
Suomessa opetusta annetaan edelleen määrällisesti vähemmän kuin valtaosassa muita OECD-maita ja meiltä puuttuu systemaattinen mentorointi sekä opettajien työuran aikainen koulutus, jota antaisivat opettajankoulutuslaitokset.
– Nämä ovat esimerkiksi asioita, joihin viimeistään seuraavan hallituksen pitäisi tarttua. Suomen vastaus kansallisille kokeille on tehtäväpankki, minkä perustamista tällä hallituskaudella asetettu työryhmä selvittää osana osaamistakuuta, Murto sanoo.
Suomeen tarvitaan opettajarekisteri
Opettajien koulutusta ja kelpoisuuksia koskeva tietoa kuitenkin tarvittaisiin ja tämä voitaisiin saavuttaa kansallisen opettajarekisterin avulla. Valiokunnan mietinnössä kannatetaankin, että opettajarekisterin suunnittelua tulee jatkaa.
Vuonna 2023 tehty opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys arvioi rekisterin perustamisen maksavan noin kolme miljoona euroa ja vuosikustannusten jäävän noin puoleen miljoonaan euroon.
– Koulutuksen kehittämisen lähtökohtana tulee olla oppimisen edellytysten parantaminen, opetuksen laadun turvaaminen ja opettajien työn tukeminen. Fokuksen tulee kohdentua vaikeassa julkisen talouden tilanteessa oikeisiin ja vaikuttaviin toimenpiteisiin, Murto sanoo.
Lisätietoa: