Tuloksia haulle "Tulevaisuudenkestävä Suomi"
Kolme Valot päälle! -mielenilmaukseen osallistunutta opettajaa kertoi, millä mielellä he ovat seuranneet keskustelua maan hallituksen suunnittelemista työelämäheikennyksistä. Opettajat lähettivät myös terveisiä tänään käynnistyviin vientimallineuvotteluihin sekä poliitikoille.
24.11.2023 UutinenValaistaan yhdessä Helsingin keskustaa ja vaaditaan parempaa työmarkkinapolitiikkaa. Tule ja ota kollegasi tai vaikka koko perheesi mukaan! Näytetään yhdessä, että olemme tosissamme – ja nautitaan siinä sivussa hyvästä seurasta, musiikista ja tarjoiluista.
09.11.2023 TapahtumaOAJ:n valtuusto päätti antaa hallitukselle valtuudet päättää laajoista järjestöllisistä toimenpiteistä, mikäli tilanne niin vaatii. OAJ:lle on ratkaisevaa, miten ns. vientivetoisen työmarkkinamallin osalta edetään.
30.10.2023 TiedoteVain joka kymmenes opettaja on täysin sitä mieltä, että hänen ammattitaitoaan ja työtään arvostetaan yhteiskunnassa, selviää OAJ:n kyselystä. Tämän arvostusvajeen paikkaamiseen tarvitaan pitkäjänteistä resurssien vahvistamista, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo. Hän korostaa OAJ:n merkitystä edessä olevien yhteiskunnallisten muutosten ennakoijana ja laadukkaan koulutusjärjestelmän turvaajana.
26.09.2023 UutinenElinkeinoelämän tutkimuslaitos, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Koulutuksen tutkimuslaitos, Työn ja talouden tutkimus LABORE sekä OAJ ovat pettyneitä siitä, että budjettiriihessä ei linjattu opettajarekisterin perustamisesta. Yhdessä ne esittävät, että hallitus jatkaa opettajarekisterin perustamista, jotta olisi mahdollista esimerkiksi kohdentaa opettajankoulutuksen aloituspaikkoja todellisen tarpeen mukaisesti.
22.09.2023 TiedoteBudjettiehdotus pitää sisällään monia koulutukseen kohdennettuja asioita, joihin OAJ on tyytyväinen. Hallituksen suunnittelema leikkaus vapaasta sivistystyöstä sen sijaan tyrmistyttää.
19.09.2023 TiedoteKunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt JAU, JUKO ja SOTE ry korostavat, että aikuiskoulutustukea käytetään työelämän tarpeisiin osaajapula-aloilla ja sen lakkauttamisella olisi kunta- ja hyvinvointialoille jopa kriittisiä vaikutuksia.
19.09.2023 UutinenOAJ, Arene ja Sivista esittävät, että hallitus suuntaa TKI-rahoitusta ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen vahvistamiseen ensi viikon budjettineuvotteluissa.
15.09.2023 UutinenTasa-arvorahan avulla voidaan muun muassa ehkäistä syrjäytymistä ja eriarvoistumista. OAJ kokosi ehdotuksensa siitä, miten tässä voitaisiin onnistua.
06.09.2023 NäkemysAikuiskoulutustuella on ollut suuri vaikutus tutkintojen suorittamiseen, oman koulutustason nostoon, ammatinvaihtoon ja työssä jaksamiseen. Sitä ei pidä lakkauttaa eikä leikata, toteavat OAJ ja SOOL yhteisessä vetoomuksessa.
01.09.2023 Uutinen