Ajankohtaista
Kasvatus- ja opetusalan johtajuus edellyttää vankkaa pedagogista osaamista sekä toimivia johtamisen työkaluja. OAJ pitää tärkeänä, että päiväkotien johtamista kehitetään jatkossakin tutkittuun tietoon pohjautuen. Asiantuntijatyön johtaminen käy kohtuuttoman vaikeaksi, jos johdettavia on liikaa. OAJ esittämiä ratkaisuja olisivat johdettavien määrän pitäminen hallittavana ja toimipistekohtaiset läsnä olevat johtajat.
31.10.2023 TiedoteOAJ on huolissaan kuntien valtionosuuden leikkaamisen vaikutuksista koulutuksen alueelliseen eriarvoisuuteen. Tasa-arvorahoituksen korottaminen on myönteinen asia, mutta sen tason tulisi pysyä vakaana. Varhaiskasvatuksen opettajien pulaa ei saada paikattua ilman lisäpanostuksia aloituspaikkoihin. OAJ lausui ja oli eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa kuultavana 18.10.2023 valtion talousarviosta vuodelle 2024.
19.10.2023 UutinenYhdenvertaisuuslakia uudistettiin kesäkuussa. Miten se näkyy jäsenen työssä? OAJ:n erityisasiantuntija Sari Melkko vastaa.
11.10.2023 BlogiVain joka kymmenes opettaja on täysin sitä mieltä, että hänen ammattitaitoaan ja työtään arvostetaan yhteiskunnassa, selviää OAJ:n kyselystä. Tämän arvostusvajeen paikkaamiseen tarvitaan pitkäjänteistä resurssien vahvistamista, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo. Hän korostaa OAJ:n merkitystä edessä olevien yhteiskunnallisten muutosten ennakoijana ja laadukkaan koulutusjärjestelmän turvaajana.
26.09.2023 UutinenVarhaiskasvatuksen opettajan työaika ei koostu pelkästään lasten opetus- ja kasvatustehtävistä, vaan myös suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistehtävistä (sak) sekä esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien laatimisesta. OAJ:n erityisasiantuntija Kirsi Sutton vinkkaa, miten sak-työajan riittävyyden voi varmistaa.
13.09.2023 BlogiVarhaiskasvatuksen opettajia koskevista työaikamääräyksistä, niiden soveltamisesta sekä ohjeita ongelmatilanteisiin on koottu esitteeseen.
11.09.2023 JulkaisuTasa-arvorahan avulla voidaan muun muassa ehkäistä syrjäytymistä ja eriarvoistumista. OAJ kokosi ehdotuksensa siitä, miten tässä voitaisiin onnistua.
06.09.2023 NäkemysYhä useampi peruskoululainen tarvitsee tehostettua tai erityistä tukea – ja moni heistä saa tukea vähemmän kuin tarvitsisi. Ongelman ratkaiseminen vaatii tekoja. OAJ:n erityisasiantuntija Sari Jokinen listaa blogikirjoituksessaan keinoja, joilla tukivaje saataisiin paikattua. Oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisy maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, hän muistuttaa.
17.08.2023 BlogiOAJ:n puheenjohtaja pitää hallituksen työelämälainsäädäntöön kaavailemia muutoksia rajuina. Heikennykset osuvat kipeimmin heihin, jotka jo ennestään ovat heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla. Hyviä koulutuskirjauksia hallitusohjelmasta löytyy. Erityisen tyytyväinen OAJ on oppimisen tuen uudistamisesta. Pitkän tähtäimen suunnitelma koulutuksen perusrahoituksen vahvistamiseksi jäi uupumaan.
16.06.2023 TiedoteYksityisen sosiaalipalvelualan lakko on 23.–24.5. OAJ on mukana lakossa puolustaakseen varhaiskasvatuksen opettajien ja esihenkilöiden asemaa.
23.05.2023 UutinenSovittelussa ei saatu ratkaisua maanantaina 22. toukokuuta. Lakko koskee osaa yksityisiä päiväkoteja.
22.05.2023 UutinenYliopistoilla on valmius kouluttaa tarvittava määrä varhaiskasvatuksen opettajia sekä kasvatustieteen maistereita. Varhaiskasvatuslain avaaminen ja kelpoisuusvaatimuksista tinkiminen ei osaajapulaa ratkaisisi, toteavat Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ yhteisessä kannanotossaan.
17.05.2023 UutinenOpetusalan järjestöt puolustavat vankasti nykyistä varhaiskasvatuslakia. OAJ:n ja VOL:n mielestä lain edellyttämä henkilöstörakenne saavutetaan, kun lisätään varhaiskasvatuksen opettajien yliopistokoulutusta.
12.05.2023 TiedoteKuusi suurinta kaupunkia vaativat tänään kannanotossaan uudelta hallitukselta toimia varhaiskasvatuksen henkilöstöpulan ratkaisemiseksi. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on vaatinut tätä yhdessä Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton VOL kanssa jo vuosikymmenen ajan. Seuraavan hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on pitää huolta siitä, että lapsen oikeus varhaiskasvatuksen opettajaan toteutuu kaikkialla Suomessa eikä kelpoisuuksia muuteta.
24.04.2023 TiedotePalvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistötyönantajat ry:n hallitukset hyväksyivät kiinteistöpalvelualalle työehtosopimusratkaisun 29.3. Lakko ja muut työtaistelutoimet on peruttu.
23.03.2023 Uutinen