Ajankohtaista
Opetusalan Ammattijärjestö sijoittui toiseksi Taloustutkimuksen tekemässä ammattiliittojen mielikuvavertailussa. OAJ:sta piirtyy kuva kansalaisten hyvin tuntemana edunvalvojana.
29.05.2019 TiedoteOpetus- ja sivistystoimen asiantuntijat, Specialister för undervisnings- och bildningsväsendet Opsia ry on opetus- ja sivistystoimen sekä varhaiskasvatuksen ja toisen asteen johtavien ja itsenäisessä asemassa olevien asiantuntijoiden valtakunnallinen etujärjestö. Esite on tarkoitettu tulostettavaksi.
23.05.2019 JulkaisuOAJ ohjaa vastedes aiempaa enemmän rahaa solidaarisuustyöhön ja osallistuu nykyistä aktiivisemmin globaalia oikeudenmukaisuutta edistävään työhön. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa lisääntyy. Nämä linjaukset sisältyvät OAJ:n valtuuston hyväksymään uuteen kansainväliseen strategiaan.
21.05.2019 UutinenOAJ järjesti kevään aikana sarjan livelähetyksiä, joissa vastattiin jäsenten kysymyksiin. Ei huolta, jos jokin OAJ-liveistä jäi näkemättä: kaikki keskustelut ovat katsovissa jälkikäteenkin.
14.05.2019 UutinenTuleva neuvottelukierros, työhyvinvoinnin lisääminen ja järjestötoiminnan tulevaisuus – muun muassa nämä aiheet puhuttivat tänään päättyneessä OAJ:n valtuuston kokouksessa. Globaaliin oikeudenmukaisuuteen ja solidaarisuustyöhön valtuusto päätti jatkossa satsata reilusti.
10.05.2019 UutinenJos varhaiskasvatuksen opettajat voivat työssään hyvin, myös alan houkuttelevuus kasvaa. Näin uskoo OAJ:n varavaltuutettu Samuli Ranta, joka odottaa maan tulevan hallituksen korjaavan varhaiskasvatukseen tehdyt heikennykset.
10.05.2019 UutinenKoulutus ratkaisee yhteiskunnan tulevaisuuden, ja yliopistoissa koulutetaan Suomen opettajat, muistuttaa OAJ:n valtuutettu Inkeri Ruokonen. Korkeakoulutukseen kannattaa satsata, koska siitä hyötyy niin yksilö kuin yhteiskunta.
10.05.2019 UutinenOAJ:n hallituksen kyselytunti keräsi valtuutetuilta etukäteen kysymyksiä. Eräs valtuutettuja askarruttavimmista aiheista oli vuosityöaika. Sekä perusopetuksen vuosityöaikakokeilu että ammatillisen koulutuksen vuosityöaika saivat aikaan kysymysten tulvan.
09.05.2019 UutinenOAJ:n valtuutetun Tarja Ojasen mielestä uuden hallituksen on pidettävä huoli siitä, että eri kieli- ja kulttuuritaustaiset lapset saavat vahvan pohjan kasvu- ja koulupolulleen.
09.05.2019 UutinenRiittävästi aikaa oppilaille, kolmiportainen tuki ja työolosuhteet kuntoon, eroon hankerumbasta ja lisää rahaa. Muun muassa tällaisia terveisiä OAJ:n valtuustoon kokoontuneet erityisluokanopettaja Heidi Tammero ja lukion englannin opettaja Antti Simonen lähettävät hallitusneuvottelijoille.
09.05.2019 UutinenOAJ:n valtuuston kolmipäiväinen kevätkokous alkoi tänään. Ysiläisillä valtuutetuilla oli hyvin erilaisia näkemyksiä perusopetuksen vuosityöaikakokeilusta, mutta aiheesta keskusteltiin vastakkaisia näkemyksiä kunnioittaen.
08.05.2019 UutinenAmmatillisen koulutuksen rahoitusleikkaukset tekevät tyhjäksi opiskelijoiden toiveita ja tavoitteita, sanoo ammatillisen toisen asteen opinto-ohjaaja, pääluottamusmies ja OAJ:n valtuutettu Tapio Lindfors. Hänestä koulutuksen järjestäjillä on nyt liikaa soveltamisvaraa, ja päättäjien pitäisi turvata opiskelijoille riittävä määrä kontaktiopetusta.
08.05.2019 UutinenOAJ:n ylin päättävä elin eli 150-jäseninen valtuusto on koolla Akavatalon Valopihalla keskiviikosta perjantaihin. Keskiviikkona luvassa on EU-vaalipaneeli, jota pääsee seuraamaan etänäkin OAJ:n Facebook-sivuilta.
07.05.2019 UutinenOAJ:n kannat koulutuspolitiikkaan ja työmarkkinoihin liittyviin kysymyksiin syntyvät toimikunnissa. Niissä kuuluu vahvasti jäsenten ääni.
06.05.2019 BlogiOAJ tuo heinäkuussa nykykoulun SuomiAreenaan. Nykykouluun pääsee tutustumaan konkreettisesti OAJ:n järjestämässä pop up -koulussa, jossa tarjotaan 500:lle ilmainen kouluruoka. Äänestä suosikkiasi porilaisten oppilaiden lempiruoista.
03.05.2019 Uutinen