Ajankohtaista
Jatkamme korkeakouluharjoittelijan hakua johdon assistentin tehtävään ajalle 1.1.2023-31.3.2023. Hakuaika päättyy 11.12.
29.11.2022 UutinenTyöelämään liittyy monia lakeja, jotka on säädetty työntekijöiden turvaksi. Lait vaativat kuitenkin täsmennyksiä ja parempaa valvontaa, jotta ne toteutuvat arjessa. Etenkin psykososiaalista kuormitusta pitäisi ennaltaehkäistä ja hallita nykyistä paremmin. On koko Suomen etu, että opetusalan ammattilaiset voivat hyvin ja että he, kuten myös kaikenikäiset oppijat, voivat työskennellä turvallisissa ja terveellisissä tiloissa, kirjoittaa OAJ:n kehittämispäällikkö Niku Tuomisto.
29.11.2022 BlogiLasten ja nuorten väkivallan lisääntyminen on yhteiskunnallinen ongelma, jota koulut eivät pysty yksin ratkaisemaan. Toimivalla yhteistyöllä ja riittävillä resursseilla on mahdollista tarttua lasten ja nuorten ongelmiin ajoissa ja saada apua ennen tilanteen pahenemista.
25.11.2022 UutinenLuin virkahakuilmoituksia. Katseeni osui hakuilmoitukseen, jossa haettiin kouluun pedagogista johtajaa, rehtoria. Kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakijalta toivottiin hyviä työyhteisön johtamistaitoja ja innostumista juuri tämän koulun painotuksiin ja erityispiirteisiin, opetussuunnitelman ja oppimisen tukemisen osaamista. Juuri tällaista rehtorin paikkaa minäkin aikoinaan hain ja sain.
24.11.2022 BlogiOpetusalan Ammattijärjestö on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan, ovatko Helsingin kaupungin viranhaltijat ja luottamushenkilöpäättäjät toimineet lainvastaisesti päättäessään hankkia ja ottaessaan käyttöön Sarastia-palkanmaksujärjestelmän.
24.11.2022 TiedoteOAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto valittiin JUKOn uudeksi puheenjohtajaksi. Hänen toimikautensa alkaa huomenna 23.11. ja kestää vuoden 2023 loppuun.
22.11.2022 UutinenTaiteen perusopetus (TPO) on Suomessa ainutlaatuista ja tasavartaisuutta edistävää. Missään muualla maailmassa ei ole samanlaista taiteen perusopetuksen järjestelmää kuin meillä.
22.11.2022 BlogiKoulutuksen rahoituspohjan lujittaminen saa puoluepäättäjien enemmistön tuen. Tämä selviää OAJ:n teettämästä kyselystä, joka osoitettiin eduskuntapuolueiden päättäjille.
22.11.2022 UutinenOpiskelijaedustuksen kohtalo ratkeaa kevään 2023 valtuustossa. Näin päätti OAJ:n valtuusto tänään päättyneessä syyskokouksessaan. Valtuusto päätti myös muun muassa vuoden 2023–2024 toimintasuunnitelmasta sekä vuoden 2023 talousarviosta.
18.11.2022 UutinenOAJ on jättänyt Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle valvontapyynnön Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmista. Valvontapyyntö on jätetty Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn nimissä.
17.11.2022 UutinenVahva OAJ syntyy, kun työskennellään yhdessä, summaavat valtuutetut Lenita Hietanen ja Jyrki Rantala.
17.11.2022 UutinenOAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto on ehdolla Jukon puheenjohtajaksi. Toisena ehdokkaana on Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita. Jukon syysliittokokous valitsee uuden puheenjohtajan 22. marraskuuta.
17.11.2022 UutinenOAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto piti ensimmäisen valtuustokokouksen avauspuheenvuoronsa, jossa hän korosti sekä edunvalvonnan, mutta myös OAJ:n yhtenäisyyden tärkeyttä ja muistutti, että toiminnan lähtökohtana ovat OAJ:n arvot. Valtiovallan tervehdyksen valtuustolle toi valtiovarainministeri Annika Saarikko. OAJ:n syysvaltuusto on koolla Helsingissä 16.–18.11.
16.11.2022 UutinenYhteiskuntatieteiden maisteri Niina Jurva valittiin tänään OAJ:n koulutuspolitiikan päälliköksi.
15.11.2022 UutinenAmmatillinen koulutus tuottaa Suomen tarvitsemia ammattiosaajia. Nyt eri tahojen selvitykset kuitenkin kertovat yhteistä viestiä: opiskelijat eivät saa tarpeeksi lähiopetusta opettajilta. Osaava Suomi ei synny pelkästään tahdonvoimalla, vaan se vaatii päättäjiltä ja koulutuksen järjestäjiltä tekoja, kirjoittaa OAJ:ssä erityisasiantuntijana työskentelevä Eira Bani.
15.11.2022 Blogi