• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Mitä on OAJ vuonna 2073? Chat GPT ennakoi muutostarpeita, mutta jäsenet määräävät suunnan

Millainen on satavuotias OAJ vuonna 2073? OAJ:n viestintäpäällikkö Heikki Pölönen pyysi, että Chat GPT vastaa siihen liittyviin kysymyksiin megatrendeihin erikoistuneena konsulttina ja tutkijana. Tuloksena oli ihan kelvollisia listauksia esimerkiksi siitä, miten erilaiset mullistukset vaikuttavat jäsenten työhön ja odotuksiin ammattijärjestöään kohtaan. Mutta mitä itse ajattelet? Vastaa kyselyyn ja vaikuta OAJ:n tulevaisuuden suuntaan.

25.10.2023 Blogi
OAJ: Lisää opettajia, erityisopettajia ja opinto-ohjaajia lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin

OAJ katsoo, että yleisen kehittämisen sijasta lukiot ja ammatilliset oppilaitokset kaipaavat kipeästi riittäviä resursseja tukiopetukseen, erityisopetukseen ja opinto-ohjaukseen. Ensi vuodelle myönnetty kymmenen miljoonaa euroa tulevat tarpeeseen. Kuntiin kohdistetut säästöt langettavat kuitenkin harmaita pilviä myös toisen asteen koulutuksen ylle. Aikuiskoulutustuen romuttaminen osuisi pahasti ammatillisten oppilaitosten opettajien saatavuuteen. OAJ lausui ja oli eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa kuultavana 20.10.2023 valtion talousarviosta vuodelle 2024.

20.10.2023 Uutinen
OAJ: Hallitusohjelmassa oikean suuntaiset painotukset oppimisen tuen vahvistamisesta – rahoituksella voidaan saavuttaa kuitenkin vain osa hallitusohjelman kunnianhimoisista tavoitteista

OAJ antoi lausuntonsa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle. Lausunto käsitteli vuoden 2024 valtion talousarvion lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen hallitusohjelman kirjauksia ja rahoitusta.

20.10.2023 Lausunto
Lähde ehdokkaaksi työsuojeluvaaleihin

Vuoden 2023 lopussa on aika jälleen järjestää työsuojeluvaalit yksityisissä oppilaitoksissa, yliopistoissa sekä yksityisissä päiväkodeissa. Työpaikolla, joissa työskentelee säännöllisesti vähintään 10 työntekijää, tulee työntekijöiden valita keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu sekä kaksi varavaltuutettua.

20.10.2023 Uutinen
OAJ: Perustaitojen heikkenemistä ei voi torjua hankerumballa – tarvitaan toimiva tuki ja laadukas varhaiskasvatus

OAJ on huolissaan kuntien valtionosuuden leikkaamisen vaikutuksista koulutuksen alueelliseen eriarvoisuuteen. Tasa-arvorahoituksen korottaminen on myönteinen asia, mutta sen tason tulisi pysyä vakaana. Varhaiskasvatuksen opettajien pulaa ei saada paikattua ilman lisäpanostuksia aloituspaikkoihin. OAJ lausui ja oli eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa kuultavana 18.10.2023 valtion talousarviosta vuodelle 2024.

19.10.2023 Uutinen
Nyt luodaan OAJ:lle suuntaa tuleviksi vuosiksi – vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Millaisia mielikuvia sinulla on OAJ:stä ja mitkä asiat painavat eniten vaakakupissa, kun pohdit jäsenyyttä tai liittymistä jäseneksi? Jaa ajatuksiasi vastaamalla pieneen kyselyyn. Jokaisesta vastauksesta on apua, kun järjestössä linjataan uusista strategisista painopisteistä, muistuttaa OAJ:n kehitys- ja henkilöstöjohtaja Jari Cavernelis.

19.10.2023 Uutinen
OAJ: Koulutuksen rahoitus jäljessä muista Pohjoismaista – koulutustaso ei nouse ilman tuntuvia lisäpanostuksia

OAJ on tyytyväinen siihen, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialat jätettiin osittain raskaiden säästöjen ja indeksileikkausten ulkopuolelle. OAJ kritisoi politiikkaa, jossa toisella kädellä annetaan, mutta toisella kädellä koulutuksen järjestämisen edellytyksiä heikennetään. Tämä vesittää tavoitteen nostaa Suomen koulutustasoa. OAJ lausui valtion talousarviosta vuodelle 2024 ja oli eduskunnan sivistysvaliokunnassa kuultavana 18.10.2023.

18.10.2023 Uutinen
OAJ: Kasvatus ja koulutus välttyy osittain raskailta säästöiltä, mutta rahoitustaso laahaa yhä Pohjoismaihin verrattuna 

OAJ on tyytyväinen siihen, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialat jätettiin osittain raskaiden säästöjen ja indeksileikkausten ulkopuolelle. Toisaalta OAJ on tyrmistynyt kaksinaamaiseen politiikkaan, jossa toisella kädellä annetaan, mutta toisella kädellä koulutuksen järjestämisen edellytyksiä heikennetään. OAJ lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtion talousarviosta 18.10.2023. 

18.10.2023 Lausunto
Lasten kasvattaminen on yhteistyötä

On selvää, että huoltajilla on päävastuu lasten kasvatuksesta. Mutta he eivät selviä eikä heidän tarvitse selvitä yksin. Kun esimerkiksi koulun resurssit ovat kunnossa ja yhteistyö toimii, lapset saavat tarvitsemansa tuen kasvaakseen täyteen ihmisyyteen ja osaksi yhteiskuntaa, kirjoittavat OAJ:n juristi Ira Hietanen-Tanskanen ja Vanhempainliiton järjestöpäällikkö Valtteri Tervala.

18.10.2023 Blogi
Liedon kaupunki määrättiin korvauksiin

Turun hallinto-oikeus on määrännyt Liedon kaupungin maksamaan kolmelle opettajalle korvauksia. Tapauksessa oli kyse perusteettomista määräaikaisuuksista. Korvaussummaksi hallinto-oikeus määräsi kahdelle opettajalle 6 kuukauden ja yhdelle 9 kuukauden palkkaa vastaavan korvauksen. Lisäksi OAJ:lle määrättiin maksamaan opettajien avustamiseen liittyviä oikeudenkäyntikuluja yhteensä 3 000 euroa  viivästyskorkoineen.

17.10.2023 Uutinen
OAJ hakee erityisasiantuntijaa viestintään

Haemme erityisasiantuntijaa viestintään toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.2024 alkaen.

13.10.2023 Uutinen
Sivista käynnistää neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta – OAJ:n asema on jatkossakin vahva

Sivistystyönantajat on kutsunut OAJ:n neuvottelemaan ammattikorkeakoulujen omasta työehtosopimuksesta. OAJ:n ja jäsenten asema pysyy vahvana, sillä OAJ olisi myös uudessa sopimuksessa suurin ja edustavin ammattiliitto.

12.10.2023 Uutinen
OAJ hakee erityisasiantuntijaa koulutuspolitiikkaan

Haemme koulutuspolitiikan erityisasiantuntijaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.1. - 31.5.2024 (sijaisuus).

12.10.2023 Uutinen
OAJ hakee kirjanpitäjää

Haemme kirjanpitäjää määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.12.2023 – 31.5.2024 (vuorotteluvapaasijaisuus).

12.10.2023 Uutinen
OAJ hakee erityisasiantuntijaa työmarkkinaedunvalvontaan

Haemme työmarkkinaedunvalvontaan erityisasiantuntijaa vakinaiseen työsuhteeseen 1.1.2024 alkaen.

11.10.2023 Uutinen