• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Ekonomisti Vesa Vihriälä: ”Koulutus on kilpailuetumme”

Vesa Vihriälän mukaan osaavat opettajat ovat yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksista. Koulutus tarjoaa henkistä pääomaa ja luo perusedellytykset uusien innovaatioiden luomiselle, soveltamiselle ja kehittämiselle. Jotta kansainvälisessä kilpailussa pärjätään, pitää kaikkien saada riittävät riittävät perustaidot.

04.04.2022 Uutinen
Rehtoreiden ja päiväkodinjohtajien painostaminen on johtanut tutkintapyyntöihin Helsingissä, Rovaniemellä, Turussa ja Vantaalla

Työnantaja on yrittänyt murtaa opettajien laillista lakkoa laittomin keinoin. OAJ muistuttaa, että kaikilla on oikeus osallistua lakkoon, myös rehtoreilla ja päiväkodinjohtajilla.

04.04.2022 Uutinen
OAJ ei suostunut heikennyksiin

Viidentoista helsinkiläisen yksityiskoulun työ keskeytyy lakon takia viikoksi 19.4. lähtien, ellei Sivistan yksityiselle opetusalalle löydetä sitä ennen ratkaisua. OAJ ei suostunut heikennyksiin.

04.04.2022 Uutinen
Lakko uhkaa 15 helsinkiläistä yksityiskoulua

OAJ, JHL ja Jyty ovat jättäneet yksityistä opetusalaa koskevan lakkovaroituksen tänään klo 12 valtakunnansovittelijalle ja Sivistystyönantajille. Lakko alkaisi 19.4. ja se kestäisi viikon 15 helsinkiläisessä yksityiskoulussa, ellei ratkaisua sitä ennen synny.

04.04.2022 Tiedote
Lakkoon menijä, muista ainakin nämä!

OAJ:n jäsenet ovat olleet tänä keväänä lakossa useita kertoja eri paikkakunnilla. Uusin lakko alkoi 3.5. Tähän juttuun on koottu muistilista asioista, jotka lakossa olevan on hyvä tietää.

04.04.2022 Uutinen
Vapaaehtoista harrastuksia ei voi sijoittaa koulupäivän keskelle

OAJ:n mielestä oppivelvollisuuteen ja perusopetukseen kuulumatonta harrastustoimintaa ei voi sijoittaa koulupäivän keskelle. Tällaista mahdollisuutta on kaavailtu valmisteilla olevassa nuorisolaissa.

04.04.2022 Lausunto
Yliopistoille syntyi neuvottelutulos

Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta syntyi varhain 3.4. aamulla neuvottelutulos. Ratkaisusta kerrotaan lähipäivinä, kun hallinnot ovat sen käsitelleet.

03.04.2022 Uutinen
Yksityisen opetusalan neuvottelut keskeytyivät tuloksettomina

OAJ:n neuvottelut Sivistystyönantajien yksityisen opetusalan työehtosopimuksista keskeytyivät tuloksettomina lauantai-iltana 2.4. OAJ:n neuvottelujohto pohtii syntynyttä tilannetta lähipäivinä.

02.04.2022 Uutinen
Opettajarekisteri sai vahvan kannatuksen lausuntokierroksella

Valtaosa opetus- ja kulttuuriministeriölle lausunnon antaneista kannattaa opettajarekisterin perustamista. Täyden tuen selvitykselle antoi 35 tahoa, ja 25 kannatti rekisterin perustamista mutta esitti muutoksia selvityksen mukaisiin ehdotuksiin. Vain 26 tahoa ei kannattanut rekisterin perustamista. Selvitys oli lausunnolla maaliskuussa, ja siihen otti kantaa yhteensä 98 tahoa.

01.04.2022 Uutinen
Sivistan neuvotteluissa yritys jatkuu

Sivistystyönantajien pöydissä työehtosopimusneuvottelut jatkuivat 31.3. iltayöhön asti, jolloin ne keskeytettiin ja "kellot pysäytettiin". Neuvotteluja jatketaan 1.4.

01.04.2022 Uutinen
Sovintoesitystä oli mahdoton hyväksyä

JUKO ja OAJ ovat hylänneet valtakunnansovittelijan tiistaisen sovintoesityksen. Esityksen sisältö jäi kauas siitä, minkä kunta-alan järjestöt olisivat voineet hyväksyä.

30.03.2022 Uutinen
Tutustu OAJ:n puheenjohtajaehdokkaisiin huhtikuun vaalitenteissä

OAJ:n ruoriin astuu uusi henkilö toukokuussa, kun valtuusto valitsee järjestölle puheenjohtajan. Puheenjohtajaehdokkaisiin voi tutustua huhtikuun vaalitenteissä. OAJ järjestää neljä virallista vaalitenttiä, joissa ehdokkaiden osaamista ja ajatuksia luotaavat piinkovat toimittajat Milla Madetoja ja Jan Andersson.

30.03.2022 Uutinen
Kunta-alalle sovintoesitys – pääneuvottelijat tyytymättömiä

Valtakunnansovittelija on antanut tiistaina illalla kunta-alalle sovintoesityksen. JUKOn pääneuvottelijat sanoivat heti sisällön kuultuaan, ettei heidän mandaattinsa riitä esittämään esityksen hyväksymistä.

29.03.2022 Uutinen
Yksityisen opetusalan neuvottelut yhä täysin auki

Sivistan yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten neuvottelut ovat jatkuneet tiiviinä päivittäin. Nykyiset sopimukset ovat voimassa enää torstain 31.3., minkä jälkeen alkaa sopimukseton tila, ellei ratkaisua synny.

29.03.2022 Uutinen
Ekonomisti Anni Marttinen: ”Ammattitaitoiset opettajat ovat koulutusjärjestelmämme perusta”

Opettajan työ on isoimpia vastuista, joita tästä maasta löytyy, toteaa ekonomisti Anni Marttinen. Hän tunnistaa opettajien työn merkityksen koko koulutusjärjestelmälle ja yhteiskunnan kehittymiselle. Huolta herättää opettajien jaksaminen. Marttinen uskoo, että opettajien alanvaihdoilla olisi valtava vaikutus osaamiseemme ja Suomen talouskasvuun.

28.03.2022 Uutinen