Ajankohtaista
Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen aloituspaikkamäärän nostamiselle on vahva tuki kaikilta eduskuntapuolueilta. OAJ teetti Aula Research -yhtiöllä selvityksen, jossa kysyttiin kaikkien puolueiden päättäjiltä, pitääkö varhaiskasvatuksen opettajien saatavuus tulevaisuudessakin varmistaa lisäämällä yliopistojen opettajankoulutuksen aloituspaikkamäärää.
29.10.2022 TiedoteEduskunnan apulaisoikeusasiamies vahvistaa ratkaisussaan OAJ:n näkemyksen, jonka mukaan perusopetuksen oppimisen tuesta ei ole säädetty riittävän selkeästi. OAJ teki kantelun Opetushallituksen epäselvistä ja virheellisistä tulkinnoista ja ohjeistuksista toukokuussa 2021.
27.10.2022 UutinenPeräti viisi kuudesta peruskoulun luokanopettajasta, aineenopettajasta ja rehtorista katsoo, ettei inkluusio ole mahdollista oman koulun nykyisillä resursseilla.
21.10.2022 TiedoteHenkilöstön ilmoitukset varhaiskasvatuksen epäkohdista johtavat vain harvoin korjaaviin toimenpiteisiin. Tämä ilmeni OAJ:n selvityksessä, jossa varhaiskasvatuksen opettajilta ja päiväkodinjohtajilta kysyttiin, kuinka lain edellyttämä epäkohtien ilmoitusvelvollisuus toimii.
21.10.2022 TiedoteOAJ hakee arkisto- ja tiedonhallinnan asiantuntijaa projektityöhön ajalle 9.1.–30.9.2023. Hakuaika päättyy 14.11.2022.
21.10.2022 UutinenKorkean inflaation takia 2023 inflaatiokorotukset tulevat vaikuttamaan työeläkkeisiin poikkeuksellisesti. Työeläkeindeksi kasvaa selvästi enemmän kuin palkkakerroin, mikä vuoksi vuoden 2022 puolella eläkkeelle siirtyvä saa suuremman indeksikorotuksen kuin eläköitymistä vuoteen 2023 lykkäävä.
14.10.2022 UutinenEettinen työkuormitus on yksi työkuormituksen muoto. OAJ:n erityisasiantuntija Sara Simberg vinkkaa blogissaan keinoista, joilla eettistä työkuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää.
14.10.2022 BlogiElokuussa voimaan tulleen säännöksen piti turvata ammattiin opiskelevalle yhdenvertaiset oikeudet opettajan antamaan opetukseen ja ohjaukseen kuin lukiolaiselle. Osa koulutuksen järjestäjistä kuitenkin tulkitsee, että myös erilaiset ohjaajat voivat tehdä opettajille kuuluvia töitä. OAJ vaatii, että tulkinta korjataan tarvittaessa lainsäädännöllä.
14.10.2022 TiedoteOpetusalan virka- ja työehtosopimuksesta 1.5.2022–30.4.2025 sovittiin kesäkuussa. Sopimus sisälsi vuodelle 2022 yleiskorotuksen lisäksi 0,5 %:n suuruisen järjestelyerän. OAJ:n hallitus hyväksyi järjestelyerää koskevan neuvottelutuloksen perusteellisen keskustelun jälkeen 13.10.2022 kokouksessaan.
13.10.2022 UutinenOAJ on julkistanut tiede- ja innovaatiopoliittiset linjauksensa, joilla haetaan parannusta korkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilöstön työoloihin. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen pitää olla houkuttelevia työpaikkoja, ja yhteiskunnan kehittämisen on perustuttava tutkimukseen ja tietoon.
13.10.2022 UutinenOAJ tukee Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn toiminnanjohtajan Maria Löfgrenin valintaa Akavan uudeksi puheenjohtajaksi. Valinta tehdään Akavan liittokokouksessa 14.11.
12.10.2022 UutinenOAJ hakee palvelukseensa viestintäassistenttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.12.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika päättyy 31.10.2022.
12.10.2022 UutinenTiistaina 10.10. vietetään kansainvälistä Tyttöjen päivää. OAJ:n järjestöpäällikkö Jenni Arnkil ja erityisasiantuntija Kaj Raiskio muistuttavat, että globaali työ tyttöjen aseman parantamiseksi ei ole pojilta pois. Kansainvälisesti tyttöjen kouluttautuminen hyödyttää ihan jokaista lisäämällä yleistä koulutustasoa ja sitä kautta vakautta ja demokratiaa.
11.10.2022 BlogiOAJ ja KT ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen OVTES:n 1.10.2022 järjestelyerästä. Sopimuksen sisällöstä kerrotaan, kun OAJ:n päättävät toimielimet ovat ensin käsitelleet asiaa.
10.10.2022 UutinenViime vuosina Suomessakin on eletty monien myllerrysten keskellä. Myös tulevaisuudessa häämöttäviin uhkiin on varauduttava. Maailman opettajien päivänä kuusi kansanedustajaa kertoi ajatuksiaan opettajien ja laadukkaan koulutuksen merkityksestä Suomelle.
05.10.2022 Uutinen